Uutisen päiväys

1.10.2011← Takaisin

Mika Kulmala siirtyy Hiihtoliittoon

    Suomen Suunnistusliiton toimitusjohtajana runsaat kolme vuotta toiminut Mika Kulmala siirtyy Hiihtoliiton ja Maastohiihto ry:n toiminnanjohtajaksi. Kulmala jatkaa nykyisessä tehtävässään vuoden vaihteeseen asti. - Me odotamme saavamme Kulmalasta toiminnanjohtajan, joka hallitsee ja osaa tämän alan ja on elävästi kiinnostunut siitä. Hän tuo kasvavaan toimintaamme lisäarvoa, uskoo Hiihtoliiton puheenjohtaja Matti Sundberg.

    Mika Kulmala on uudesta haasteestaan hiihtolajien parissa innostunut.
    - Harvoin tulee tällaista tilaisuutta, että pääsee mukaan lajeihin, jotka vastaavat suurimmista mitaliodotuksista talviolympialaisissa. Hiihtoliiton kaikki lajit ovat Suomen kansan lajeja ja urheilijat tunnettuja, joten haasteita riittää, tietää Mika Kulmala.
    44-vuotias Mika Kulmala on ennen Suunnistusliittoa työskennellyt mm. Suomen Urheiluopiston ja Puolustusvoimien palveluksessa. Hän on toiminut myös Suomen hiihtosuunnistusmaajoukkueen päävalmentajana sekä urheilijoiden henkilökohtaisena valmentajana.

     

    Lisätietoja:

    Puheenjohtaja Matti Sundberg, puh 040 500 6677

    Mika Kulmala, puh 040 576 1001