Uutisen päiväys

25.11.2012← Takaisin

Miesten viestijoukkueet sijoille 10 ja 17

    Suomen miesten viestijoukkueet hiihtivät Jällivaaran maailmancupissa sijoille 10 ja 17. Kymmenenneksi sijoittuneessa ykkösjoukkueessa hiihtivät Lari Lehtonen, Sami Jauhojärvi, Matti Heikkinen ja Ville Nousiainen. Kakkosjoukkue kokoonpanolla Niklas Colliander, Iivo Niskanen, Kari Varis ja Jussi Simula hiihti sijalle 17 jääden voittaneesta norjalaisjoukkueesta 2.40,1.

     

     

    Avausosuuden hiihtänyt Lari Lehtonen oli hiihtoonsa suhteellisen tyytyväinen.
    - Vähän parempaa hiihtoa olisin itseltäni kyllä toivonut ja odottanut. Minulla vaatii selvästi lisää harjoittelua ryhmässä hiihtämiseen. Alamäkiin pitää mennä aggressiivisemmin, etten anna niissä liikaa muille eteen, Lehtonen kertoo.

    - Kolmannella kierroksella jouduin antamaan periksi. Rupesi tummumaan, iski niin hapoille. En näköjään ole niin hyvässä kunnossa kuin pitäisi. Fiilis on kuitenkin ihan hyvä, kun päästään Rukalle, niin uskon, että tulee parempia tuloksia, Sami Jauhojärvi kommentoi omaa osuuttaan.

    Suomen kolmannen osuuden hiihtäneellä Nousiaisella hiihto parani loppua kohti, mutta alku oli tahmeaa.
    - Oli aika tukkoinen olo lihaksissa, niin kuin lauantainakin. Kevensin loppuviikosta treeniä ja ei oikein kone käynnistynyt. Ensimmäinen kierros oli minulle kaikista pahin, ei kone käynnistynyt. Ei minua huoleta, nyt kun tiedän ongelman, niin käyn tällä viikolla enemmän lenkillä, Ville Nousiainen kertoo.

    - Ihan kohtuullinen hiihto, ei mitään ihmeellistä. Harmittaa, kun muut joukkueet pääsivät liian kauas ja yritin ajaa kiinni, mutta yksin on raskas hiihtää. Onneksi sain seuraa ja lopulta Villen omalle osuudella Venäjän perään. Tämmöinen päivä tänään, Matti Heikkinen toteaa.

    Päävalmentaja Magnar Dalenin mukaan Heikkinen oli miehistä ainoa, joka pystyi sunnuntaina kilpailemaan maailman huippuja vastaan, muilla mieshiihtäjillä on hiukan enemmän töitä tehtävänä.
    - Joukkueen hiihto ei ollut riittävän hyvää kamppailuun kärkisijoista, mutta ei mitenkään hälyttävän huonoakaan. Nyt keskitymme tuleviin Rukan kisoihin ja ensi viikonlopun jälkeen alamme pohtia myös joukkuevalintoja Tour de Skille, Dalen kertoo.
    Suomen joukkue Rukan maailmancupiin ilmoitetaan maanantaina kello 12.00.

     

     

    Miesten 4x7,5km viesti Jällivaaran maailmancup
    1. Norja I      1.01.59,3
    2. Ruotsi I     1.02.05,7
    3. Venäjä I    1.02.06,5

    10. Suomi I   1.02.37,7
    17. Suomi II  1.04.39,4

    Tuloslista kokonaisuudessaan:
     

     

    http://www.fis-ski.com/uk/604/610.html?sector=CC&raceid=20656