Uutisen päiväys

26.2.2011← Takaisin

Miesten takaa-ajon nelikolla kisa-avaus sunnuntaina [VIDEO]

Miesten sunnuntaiseen 15 + 15 km takaa-ajoon Suomi asettaa tuoreen nelikon, joka avaa samalla MM-kisansa. Lari Lehtoselle ja Kari Varikselle MM-startti tulee olemaan koko uran ensimmäinen. Tero Similälle MM-kisat ovat kolmannet ja Matti Heikkiselle toiset.


- Kieltämättä tänään tuntui jo vatsanpohjassa, kun naisten kisaa katseli. Toivoisin ehjää suoritusta ja hyvää mieltä. Paremmin pitää onnistua, kuin maailmancupin kisoissa tällä kaudella, Lehtonen mietiskelee.

Kari Varis suunnitteli hiihtävänsä Finlandiassa molempina päivinä tänä viikonloppuna, mutta paikka avautui takaa-ajoon MM-laduille.

- Joutuu tyytymään vain kolmeenkymppiin täällä Kollenilla. Mieluisa muutoshan tämä oli. Tosi kovaa perinteisen vauhtia on luvassa, pitää yrittää pysyä hyvissä asemissa niin pitkään kuin mahdollista ja vaikka loppuun asti, Varis virnistelee.

Viestin ja 15 km perinteisen kisan MM-pronssimies Heikkinen oli Librecin vastaavassa kisassa kaksi vuotta sitten 13. Heikkinen voitti tammikuun alussa Tour De Skillä 20 km takaa-ajon Oberstdorfissa.

- Hyvillä mielillä ollaan, ei mitään ihmeitä. Huomenna on tiukka päivä ja siihen ollaan kaikin tavoin valmistauduttu. Jos pystyn hiihtämään kauden parasta vauhtia olen tyytyväinen, Heikkinen toteaa.

Similä on hiihtänyt takaa-ajon jo kaksi kertaa aiemminkin MM-kisoissa. Sapporossa 2007 Similä sijoittui 28. tilalle ja Oberstdorfissa 2005 13. tilalle, joka on miehen paras arvokisasijoitus.

- Säähän näyttää olevan perinteisintä Holemnkollenia ja ei minua ainakaan haittaa, jos huomenna tulee lunta. Kärjen vauhti olisimpi hillintympää. Otetaan vastaan mitä tulee, Similä sanoo.

Suomen nelikon ajatuksia voit katsoa lauantain ennakkotilaisuudesta tästä:
http://vimeo.com/20408098
--
Toni Flink
Suomen Maastohiihto ry
Maajoukkueen tiedottaja MM-Oslo 2011
Press Manager Cross-Country Skiteam Finland WC 2011

+ 358 40 147 4148 (Oslo 17.2.-7.3.)
+358 40 777 3396 (Suomessa)
skype: toni.flink
toni.flink@gmail.com