Uutisen päiväys

8.12.2013← Takaisin

Miehet sijoittuvat kahdenneksitoista Lillehammerin viestissä

  • Lari Lehtonen pisti kroppansa ahtaalle sunnuntain viestissä.

Miehet hiihtivät Lillehammerissa lyhyempää viestiä eli 7,5 kilometrin osuuksia totutun 10 kilometrin sijaan. Suomen joukkue sijoittui kovavauhtisessa kisassa 12:nneksi.

Suomen miesten viestijoukkue sijoittui Lillehammerin 4x7,5km viestissä 12:nneksi jääden kisan voittaneesta Venäjästä 1:40,9.
Viestin avausosuuden hiihtänyt Ville Nousiainen hiihti tasapainoisen onnistuneen hiihdon, vaikka oli useampaan kertaan vähällä kolaroida.
- Alamäkiin, kun tultiin vauhdilla ja sitten lähdettiin latomaan ylös, niin moni hyppäsi suoraan eteen. Kyllä siinä sai tarkkana olla, mutta sama se oli kaikilla muillakin. Välillä mentiin mäkeen kuin sokkona pimeään, Nousiainen naurahtaa.
Nousiaisen hiihto oli sunnuntaina samanlaista kuin koko alkukauden tähänkin saakka:
- Kyllä minä ryhmässä pystyn tulemaan, enkä ollut missään vaiheessa hirveän tiukilla. Silloin, kun on joku edessä, niin pystyn pakottamaan hyvinkin kovaan vauhtiin, mutta yksin hiihtäessä en pysty itseäni ahdistamaan.

Suomen joukkueen toisen perinteisen osuuden hiihtänyt Lari Lehtonen oli omaan osuuteensa tyytyväinen, mies sai ajettua kroppansa sunnuntain viestissä ahtaammalle kuin lauantain kisassa.
- No oli tämä omalta osalta semmoinen ihan hyvä suoritus. Vähän tuntui, että meni alku sählätessä ja joutui kisan aikana vähän jojossa olemaan. Kyllä kisan pituus vaikutti. Mennään aika paljon kovemmin ja aggressiivisemmin. Siinä on koko ajan kova intensiteetti ja suorituskyky kovilla. Nyt sain itseni paljon tiukemmalle kuin eilen eilen, oli maalissa paljon antaneempi olo. Kyllä tällainen rutistus teki kunnolle hyvää, Lehtonen kommentoi omaa suoritustaan.

Maajoukkueen ulkopuolelta sekä Rukan että Lillehammerin maailmancupiin nostettu Tero Similä hiihti joukkueen kolmannen osuuden.
- En tiedä, mikä nyt on. Suksi oli hyvä, mutta mies ei ollut. Olen pettynyt, kun tällä hetkellä homma ei toimi, Similä kommentoi suoritustaan.
Matti Heikkinen lähti omalle osuudelleen kaukaa kärjen takaa.
- Kaikkeni tein ja kovaa vedin. Tänään meillä oli huono päivä, mutta tästä suunnataan katseet eteenpäin. Meillä on joukkueessa tärkeä tukea toisiamme.
Päävalmentaja Magnar Dalenin mukaan sunnuntain
- Jos meinaamme taistella kovista sijoista, täytyy kaikilla olla hyvä päivä. Tämä kuuluu viestihiihtoon, kaikkien pitää onnistua.