Uutisen päiväys

6.2.2015← Takaisin

Matintalo pääsi tavoitteeseensa nuorten MM-yhdistelmäkilpailussa

    Johanna Matintalo oli parhaana suomalaisena 16:s alle 20-vuotiaiden yhdistelmähiihdoissa nuorten MM-kilpailuissa Kazakstanin Almatyssa. Muista suomalaista 5+5 kilometrin kilpailussa Jasmi Joensuu oli 28:s, Nea Katajala 41:s ja Emilia Myllykoski keskeytti. Miesten 10+10 kilometrillä Lauri Vuorinen oli 27:s ja Waltteri Vinkanharju 31:s, Joni Mäki ja Lauri Lepistö keskeyttivät.

    Naisten mestariksi hiihti Norjan Sofie Nordsveen Hustad, joka jätti jo kaksi mestaruutta voittaneen Saksa Victoria Carlin toiseksi kahden sekunnin erolla. Matintalo hävisi voittajalle 1.35,9.
    "Olen tosi tyytyväinen hiihtoon. Lähtö oli älyttömän positiivinen yllätys. Olin oikeissa paikoissa oikeaan aikaan, löysin hyvät raot ja ajolinjat. Nousin ensimmäisten satojen metrien aikana noin 20 sijaa. Pertsa sujui muutenkin hyvin, suksi toimi ja tuntui hyvältä. Vaihtoon tultaessa tuntui kyllä jo aika pahalta, mutta yllättävän hyvin vapaa lähti sujumaan, ja siinäkin suksi toimi. Pääsin pian hyvään porukkaan, ja ohittelin jonkun verran tyttöjä. Vikalla kierroksella pääsin vielä muutamien ohi, mutta parin vauhtiin ei ollut vastaamista. Pari sijaa jäikin tosi lähelle. 20 sakkiin oli hiljainen tavoite mielessäni, joten 16. sija tyydyttää", Matintalo iloitsi.
    Miesten kilpailussa Venäjä otti kolmoisvoiton Alexei Chervotkinin johdolla. Vuorinen jäi kärjestä 3.53,1.
    ”Perinteinen lähti hyvin, ja pysyin kärkiporukassa mukana 5 kilometriä. Viiden kilometrin jälkeen oli lihakset ihan tyhjät, enkä jaksanut tehdä töitä. Putosin (sijoituksissa) rajusti. Vapaa lähti kulkemaan hieman paremmin ja sain nostettua jonkin verran sijoja. Tuntuu että palautumisen kanssa on haasteita tällä hetkellä. Nyt koitan vain nollata tilanteen ja aloittaa keskittymisen sunnuntain viestiin”, Vuorinen suunnitteli.
    Keskeyttäneistä epäonnisin oli Joni Mäki, joka jo alkumatkalla joutui isoon kolariin, jossa molemmat hänen sauvoistaan menivät poikki. Hän jätti matkanteon siihen. Lauantaina hiihdetään alle 23-vuotiaiden yhdistelmäkilpailut.

    Tulokset:

    Miehet

    Naiset