Uutisen päiväys

3.9.2016← Takaisin

Martti Jylhä vahvalla esityksellä rullahiihtokisan voittoon PowerParkissa

Sprinttimaajoukkueen Martti Jylhä teki vahvan esityksen ja voitti rullahiihdon PowerSkiGP:n Härmän PowerParkissa lauantaina. Aurinkoisessa kelissä lykityn 20,4 kilometrin pudotuskilpailun kakkoseksi ylsi Matias Strandvall ja kolmanneksi Ristomatti Hakola. Voitollaan Jylhä käänsi tulojärjestyksen vuoden takaisesta toisin päin itsensä ja Strandvallin välillä.

"Tänään oli oikein hyvä kisapäivä meikäläisellä. Pari sataa metriä ennen maalia tunsin, että muilla ei riitä veto ja vähän aavistelin samaa jo viimeisen kierroksen alkaessa. Jaksoin puskea pitkään keulassa rennosti, eikä meno ollut sellaista hakkaamista missään vaiheessa. Kunto tuntuu olevan hyvässä nousussa kohti talvea ja Lahtea. Hieno tapahtuma kaiken kaikkiaan", Martti Jylhä summasi kisaansa tyytyväisenä.

Viime vuoden voittaja Matias Strandvall antoi täyden tunnustuksen Jylhälle.

"Martti oli tänään aivan suorastaan ylivoimainen. Itse taisin olla viime vuoden voittajana merkitty mies keltaisen liivin kera, sillä kärsin kaksi sauvarikkoa matkalla. Näillä ei ollut vaikutusta lopputulokseen. Jylhän peesissä huomasin, että tässä on tekemistä, että saan pelastettua kakkossijan, kun takaa tultiin. Tunnelma ja puitteethan täällä PowerParkissa olivat jälleen aivan huippua", Strandvall totesi.

Kolmanneksi sijoittunut Ristomatti Hakola oli ottanut oppia taktisista kuviosta 17 kierroksen kisaan.

"Vuosi sitten putosin jo aikaisessa vaiheessa ja tällä kertaa olin sitten viisaampi ja pysyttelin kärjen tuntumassa kaiken aikaa. Tästä on hyvä jatkaa päivää huvipuistoon ja maajoukkueen kartingkisaan", Hakola sanoi.

Naisten kilpailussa maajoukkueen Krista Pärmäkoski oli odotetun ylivoimainen voittaja ennen Andrea Julinia.

Miesten 100 metrin supersprintissä nopein oli nuori Juho Muhonen ennen Ristomatti Hakolaa. Naisten puolella nopeiten spurttasi Maaret Pajuoja.

Tulokset Facebookissa

Lisätietoja: Kalle Lassila, promoottori, PowerSkiGP, puh. 040 744 4210

www.powerpark.fi