Uutisen päiväys

14.3.2016← Takaisin

Maija Hakala Suomen ykkösnimi viikonlopun Scandinavia Cupissa

Maastohiihdon Scandinavia Cup tuli päätökseensä viikonloppuna Otepäässä. Perjantaista sunnuntaihin saakka ohjelmassa oli sekä naisilla että miehillä kolme eri kilpailua. Virossa nähtiin suomalaisväriä kymmenen parhaan joukossa yhteensä neljä kertaa.

Sinivalkoisten ykkösnimi viikonloppuna tasaisten tulostensa perusteella oli Maija Hakala, joka sivakoi lauantaina naisten viiden kilometrin perinteisellä yhdeksänneksi ja sunnuntaina kymmenen kilometrin vapaan takaa-ajokisassa kymmenenneksi. Perjantain vapaan sprintissäkin hän onnistui oltuaan siinä hienosti 15:s.

Muita suomalaisia naisonnistujia olivat nuorten MM-laduillakin loistaneet Katri Lylynperä ja Johanna Matintalo. Ensiksi mainittu oli perjantain sprintissä yhdeksäs ja lauantain vitosella 13:s. Matintalo puolestaan ylsi lauantaina viiden kilometrin perinteisellä 11:nneksi.

Miesten puolella paras sinivalkoinen urheilija koko viikonloppua tuijottamalla oli Joni Mäki, sillä hän piti suomalaisista ykkösvauhtia niin lauantaina kuin sunnuntainakin: kymmenen kilometrin perinteisellä Mäki oli peräti seitsemäs ja 15 kilometrin takaa-ajossa 20:s. Perjantain sprintissä Mäki sijoittui 15:nneksi, ollen toiseksi paras suomalainen 12:nneksi päätyneen Heikki Korpelan jälkeen.

Ohessa viikonlopun kaikkien kisojen tulokset:
Naisten sprintti (v)
Miesten sprintti (v)

Naisten 5 km (p)
Miesten 10 km (p)

Naisten 10 km takaa-ajo (v)
Miesten 15 km takaa-ajo (v)

KUVITUSKUVA: SHL/Touho Häkkinen.