Uutisen päiväys

15.2.2019← Takaisin

Maastohiihtäjät sekaviestin yhdeksänsiä Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien päätöspäivänä

Maastohiihdon sekaviestissä hiihtivät osuusjärjestyksessä Alexander Ståhlberg, Siiri Kaijansinkko, Tino Stenman ja Hilla Niemelä. Alun perin kisaan ensimmäiselle osuudelle ilmoitettu Emil Liekari joutui jäämään kilpailusta pois viime hetken sairastumisen vuoksi.

Kaksi ensimmäistä osuutta hiihdettiin perinteisellä hiihtotavalla ja kaksi viimeistä vapaalla. Matkana kaikilla osuuksilla oli 5 km.

Norja hallitsi kilpailua ensimmäisestä osuudesta saakka. Toisen sijan otti Venäjä ja kolmas oli Sveitsi.

– Alku meni meillä hyvin, Alexander ja Siiri onnistuivat perinteisen osuuksilla hyvin Tinolla ja Hillalla alkoi jo raskas kisaviikko painaa, eikä ihan parasta saatu aikaiseksi. Kohtalainen päivä meiltä tänään, kommentoi valmentaja ja nuorten olympiavalmentajana toimiva Juho Halonen.

Lähde: Olympiakomitea