Uutisen päiväys

10.12.2013← Takaisin

TOP-SPORT Maastohiihdon uudeksi pääyhteistyökumppaniksi

  • TOP-SPORTin toimitusjohtaja Timo Länkelä

Suomalainen perheyritys TOP-SPORT aloittaa Maastohiihdon A-maajoukkueen pääyhteistyökumppanina. Sopimus on nelivuotinen ja ulottuu Lahden 2017 MM –kotikisoihin saakka.

Suomen maastohiihtomaajoukkue sai uuden pääyhteistyökumppanin. Suomalainen perheyritys TOP-SPORT halusi mukaan tukemaan suomalaista hiihtourheilua kohti Lahden MM–kotikisoja ja uutta menestystä.
- Huippu-urheilun näkökulmasta kysymyksessä on yksi Suomen kiinnostavimmista lajeista, johon meillä on vahvat tunnesiteet, sanoo TOP-SPORT:n toimitusjohtaja Timo Länkelä.
- Haluamme olla vahvasti mukana tässä tarinassa, nyt, kun lajin taustoja on laitettu Hiihtoliitossa kuntoon ja MM-kisat ovat tulossa vuonna 2017.

Maastohiihto ry:n puheenjohtaja Markku Haapasalmi on luonnollisesti ilahtunut uudesta pääyhteistyökumppanista.
- Olemme Hiihtoliitossa ja Maastohiihdossa luomassa uutta toimintakulttuuria. Meidän tavoitteenamme on avoin, tulokselliseen yhteistyöhön rakentuva organisaatio, jonka tehtävänä on turvata pääosan esittäjille eli urheilijoille menestyksen mahdollistavat olosuhteet. Tähän työhön tarvitsemme yhteistyökumppaneita, joiden kanssa voimme yhdessä tehdä töitä urheilun ja urheilijoiden eteen. Olen todella iloinen uudesta, pitkästä sopimuksestamme TOP-SPORT:n kanssa. Tämä on huippujuttu, sanoo puheenjohtaja Haapasalmi.

Maastohiihto harrastuslajina elää uutta nousua. Lajin kiinnostavuus huippu-urheiluna on television katsojalukujen perusteella aivan omaa luokkaansa.
- Maastohiihdolla saamme näkyvyyttä ja liikeketjullemme tunnistettavuutta meidän kannaltamme oikeassa ympäristössä. Yhteistyö tukee TOP-SPORT:n rakentamista nykyaikaisen ja monipuolisen urheilukaupan suuntaan, jossa laadukkaat urheiluvälineet ovat tärkeässä roolissa, Länkelä sanoo.
Maastohiihdon suosion nousu harrastajien keskuudessa on huomattu TOP-SPORT:ssa.
- Maastohiihdolla on Suomessa miljoona harrastajaa, ja lajin suosio on vahvassa nosteessa erityisesti pääkaupunkiseudulla.