Uutisen päiväys

18.2.2016← Takaisin

Lylynperä hakee onnistumisia Rasnovista - "Lähdetään taistelemaan hyvistä sijoituksista"

Hiihdon nuorten MM-kisat pyörähtävät vauhtiin maanantaina Rasnovissa 20- ja 23-vuotiaiden sprinttikilpailuilla. Suomen maastohiihtomaajoukkue on Romaniassa matkassa 20 urheilijan voimin.

Kuuden päivän aikana MM-laduilla on ohjelmassa yhteensä 18 maastohiihtotapahtumaa, kun sekä 20- että 23-vuotiaat taistelevat maailmanmestaruuksista. Suomella on matkassa kovia nimiä, joista muutama urheilija on hiihtänyt tällä kaudella aikuisten maailmancupinkin puolella.

Rasnovista on odotettavissa sinivalkoisilta urheilijoilta sijoituksia aivan kärkipäähän, sillä esimerkiksi Katri Lylynperä hamuaa hyvillä hiihdoilla paikkoja kymmenen parhaan kastiin. Pelkkä edustuspaikka arvokisoissa ei Lylynperälle riitä.

“Enemmänkin haluaisin onnistua kisoissa hyvin ja saada hyviä suorituksia. Etukäteen arvioisin, että kaikki kymmenen sakin sijat ovat hyviä kisoja minulta”, suomalaisten yksi suurimmista toivoista kertoi tiistaina.

“Vapaan sprintti ja pertsan kymppi ovat minulle ihan hyviä matkoja. Skiathlon muuttui vapaan yhteislähdöksi. Se on ehkä vähän heikompi, mutta yhteislähtökisoista tykkään tosi paljon, siihenkin lähdetään taistelemaan hyvistä sijoituksista”, suomalainen pohti kysyttäessä tavoitteista.

Romaniassa on viime aikoina ollut kesäinen sää, jonka myötä urheilijoiden ladulle pääseminen on ollut haastavaa. Järjestäjät ovat kuitenkin huomioineet oikukkaat säät hyvin, sillä lunta on varastoitu talteen.

“Täällä on melko kesäiset olosuhteet. Toiveissa on, että torstaiksi saadaan latua noin kaksi ja puoli kilometriä”, Lylynperä kertoi tiistaina.

“Kisajärjestäjä on ilmoittanut, että heillä on 5000 kuutiota lunta varastossa ja se levitetään tuohon. Toivotaan, että se kestään kisojen aikana hyvin”.

Suomen joukkue saapui Rasnoviin reilusti ennen kisojen alkua. Lylynperän mukaan kisapaikalla riittää tekemistä, vaikka ladulle pääseminen onkin leutojen säiden takia ollut haastavaa.

“Nyt yritetään porukalla pitää tunnelma korkealla, ja stressata mahdollisimman vähän kisoista. Nautitaan auringonpaisteesta ja käydään juoksulenkillä. Pidetään elimistön viretilaa ylhäällä. Sitten kun lunta on taas, niin päästään hiihtämään ja tutustumaan kisalatuihin paremmin. Luulen, että siitä se kisafiilis nousee kun päästään sukselle”, suomalainen summasi.

Suomen joukkue kokonaisuudessaan tämän linkin takana

Maastohiihdon kilpailuaikataulu tämän linkin takana