Uutisen päiväys

6.4.2018← Takaisin

Luusua ja Nurmi sprintin mestareiksi

Ski Team Mäenpään Ari Luusua ja Lempäälän Kisan Leena Nurmi pääsivät juhlimaan sprintin mestaruuksia Taivalkosken SM-hiihtojen avauspäivänä. Luusuan jälkeen muut mitalistit olivat Matias Strandvall ja Iivo Niskanen, Nurmi sai palkintokorokkeelle seuraa Krista Pärmäkoskesta ja Aino-Kaisa Saarisesta.

Molemmille voittajille mestaruus oli ensimmäinen henkilökohtainen aikuisten sarjassa.

”Aika-ajo oli vähän sohimista ja hosumista. Sprinttiä olen hiihtänyt viimeksi Tour de Skillä. Nyt oli suksikeli, ja siihen olin panostanut kaksi viikkoa, että tälle vesikelille löytyisi kalusto. Oli mukava onnistua myös sillä saralla tänään. Finaalin suunnitelma oli, että jalka riittää viimeisessä mäessä. Mitalia lähdin siitä hakemaan, mestaruus oli pieni yllätys. Synkkää aika oli ennen Vöyrin kisoja, mutta nyt keväällä on ollut parempi fiilis hiihtää”, Luusua sanoi.

Iloinen oli myös Nurmi.

”Aika uskomaton, epäuskoinen fiilis tuossa maalissa. Loppusuora tuli joka kerta hyvin, ja nyt kun pysyin matkassa siihen asti, luotin kiriini. Tavoite oli finaaliin. Kun pääsin siihen, fiilis oli vapautunut, kun ei ollut enää kuin voitettavaa. Ehkä sitten rentouden kautta saattoi tulla osa tuosta suorituksesta. Vaikka parin viime vuoden aikana on ollut vaikeuksia, olen silti uskonut, että tulosta voi saada tulosta aikaiseksi. Määrätietoinen työ, periksiantamattomuus on avainsana mestaruuden taustalla”, Nurmi sanoi.

Voittajien videohaastattelut Facebookissa: https://www.facebook.com/pg/hiihdonsuomencup/videos/?ref=page_internal

Pressitilaisuuksista mitalistien kommentteja Hiihtoliiton Soundcloudissa:

Naisten pressi: https://soundcloud.com/hiihtoliitto-1/taivalkoski-2018-naisten-sprintin-lehdistotilaisuus

Miesten pressi: https://soundcloud.com/hiihtoliitto-1/taivalkoski-2018-miesten-sprint-lehdistotilaisuus