Uutisen päiväys

5.2.2017← Takaisin

Lempäälän Kisa ja IF Minken veivät voitot SM-parisprinteissä

Keuruun SM-hiihtojen päätöspäivänä sunnuntaina parisprintin mestaruuksia juhlivat Lempäälän Kisa naisissa ja IF Minken miehissä.

IF Minkenille viestivoitto oli Suomen Cupissa ensimmäinen laatuaan, Lempäälän Kisa juhli parisprintin kultaa myös Rukalla 2015. Lempäälän Kisan hiihtäjätkin olivat samat kuin tuolloin, Leena Nurmi ja Aino-Kaisa Saarinen. IF Minkenin kaksikosta Matias Strandvallilla on jo kokemusta henkilökohtaisten sprinttien voittamisesta, mutta täksi vuodeksi Gamlakarleby IF:stä siirtyneelle Juuso Haaralalle ensimmäistä oli sekä miesten SM-kulta että parisprintti.

Lempäälän Kisa oli ylivoimainen. Saarisen kilpailuun mahtui sauvarikkokin.

”Ihan klassinen: liisteri otti vaan kiire, oli vähän kiire ja pitihän se sauva katkaista. Tekevälle sattuu. Kompurointia lukuun ottamatta varsinkin viimeinen veto oli tämän päivän paras juttu. Nyt alkoi tuntua, että hiihto oli kivaa, nyt siinä oli vauhtia. Tätä olen koko kauden hakenut”, Saarinen sanoi

”Tavoitteena oli totta kai voitto. Olin hiihtooni tyytyväinen”, Saariseen luottanut Nurmi sanoi.

Strandvall ratkaisi mestaruuden loppukirissä.

”Perjantain sprintissä tuli huomattua, että kun stadionille lähdetään laskemaan, ei sen jälkeen ole hirveästi tehtävissä. Pitää yrittää tulla keulassa. Tiesin, että kaikki iskevät viimeiseen mäkeen. Parasta oli tänään se, että Juuso hoiti avausosuuden niin hyvin ja pystyin hiihtämään taktiikkani mukaan. Hienoa, että seuralle pystyttiin hiihtämään kultaa. Tänään oli väsyneiden miesten taistelu, mutta positiivista on, että fiilis kropassa on huomattavasti parempi kuin viikko sitten”, Strandvall sanoi.

”Matu antoi tänään hyviä vinkkejä. Hänen vinkkinsä oli, että seuraa vaan porukkaa, mä hoidan loput. Aika kaikki oli pelissä viimeisessä nousussa. Luisto oli taas pirun hyvä. Vähän jännitti ennen kisaa, ensimmäinen parisprintti ja vielä Matun kanssa pääsin hiihtämään”, nappihiihdon tehnyt Haarala.

Viesticupien johdossa jatkavat Hämeenlinnan Hiihtoseura ja Kouvolan Hiihtoseura. Seuraavat Suomen Cupin osakilpailut käydään Kontiolahdella 31.3. –2.4.

http://www.hiihtoliitto.fi/suomen-cup/tulokset/

Pressitilaisuudet äänitiedostoina SHL:n Soundcloudissa
Miehet: https://soundcloud.com/…/sm-keuruu-miehet-top3-parisprintti…
Naiset: https://soundcloud.com/…/sm-keuruu-naiset-top-3-parisprintt…