Uutisen päiväys

5.3.2014← Takaisin

Lähteenmäki iloitsi finaalipaikasta

Krista Lähteenmäki oli paras suomalaisnainen Drammenissa sijoittuen perinteisen sprintissä viidenneksi. Kyseessä oli Lähteenmäen kauden paras maailmancupin sprinttisijoitus. Kerttu Niskanen ylsi niin ikään kauden parhaaseen sprinttiinsä hiihtämällä välieriin ja sijoittuen yhdeksänneksi. Kokonaisuutena Drammenin sprintti oli suomalaisittain onnistunut, sillä kaikki naiset selvittivät tiensä karsinnoista erävaiheeseen ja maailmancup-pisteille.

Hiihdon maailmancupissa oli keskiviikkona vuorossa perinteisen sprinttikisa. Norjan Drammenissa hiihdetty kisassa Krista Lähteenmäki ja Kerttu Niskanen ylsivät ensimmäistä kertaa tällä kaudella välieriin. Lähteenmäki voitti jopa oman alkueränsä ja eteni välierästä ajan perusteella finaaliin.  Naisten sprintin voitti Norjan Maiken Falla, jolle Lähteenmäki taipui 3,1 sekuntia sijoittuen viidenneksi.
- Aivan mahtava fiilis. Jo Lahdessa tiesin vapaan kympin jälkeen, että hiihto kulkee, siellä vaan oli vähän epäonnea matkassa. Halusin näyttää, että täältä tullaan ja tulin. Finaalissa jäi harmittamaan, kun oli melko hidas lähtö. Ulkopuolelta sain lähteä, mutta kyllä mulla loppui isku, kun naiset loppujyrkällä lähtivät juoksemaan, Lähteenmäki kertoo.
Alkuerässä Lähteenmäki meinasi kaatua jo lähtösuoralla.
- Otti pito kiinni, kun ladut loppuivat. Aika-ajon jälkeen, kun sade loppui, tuli rata jäisemmäksi ja yllättävän kovaksi. Siirtolumi on aina epätasaista, joten siinä sai tarkkaan katsoa, minne jalkansa asettaa, Lähteenmäki kertoo.
Tulevana viikonloppuna Lähteenmäki starttaa Holmenkollenin kolmenkympin kisaan, mutta myöntää, että päättäjäisviikonloppuna Falunissa odottavat mieluisammat matkat.
- Hyvillä fiiliksillä lähden viikonlopun kisaan. Arvokisojen jälkeen olen yleensä väsynyt, mutta nyt on hyvä vire. Kolmelle kympille lähdetään kokeilemaan nesteytystä ihan tulevia arvokisoja ajatellen.

Lähteenmäen tavoin myös Kerttu Niskanen ylsi Drammenissa kauden parhaaseen maailmancupin sprinttikisaan sijoittuen yhdeksänneksi.
- Ihan hyvä on fiilis. Ei vaan tänään tuon parempaan pystynyt, on oltava ihan tyytyväinen. Oli paras sprinttisijoitus, en mä pettynyt ole, mutta en päässyt viimeisessä erähiihdossa loppuun haastamaan ja hiihtämään kärkiporukan kanssa, niin vähän ärsyttää. Tilanne oli sellainen, kun itse siitä porukasta jäi. Positiivista, että oli kova puolivälierä ja siinä meni ihan kirkkaasti ajalla jatkoon, eli mukava oli, kun siitä matka jatkui, kun se niin monesti on siihen tyssännyt.  Mukava oli tänään päästä se kolmaskin hiihto hiihtämään, mutta huippu-urheilijana en tietenkään voi olla tähän täysin  tyytyväinen. Meistä kaikki varmaan haluavat paremmille sijoituksille.


Mona-Liisa Malvalehto johti pitkään eräänsä, mutta taipui lopussa kolmanneksi, eikä aika riittänyt välieriin. Kokonaistuloksissa Malvalehto sijoittui 13:nneksi.
- Varmaan maksimisuoritus oli, mihin tänään pystyin. Lauantaina oli vielä kuumetta ja oli koko viime viikon sairaana, niin siihen nähden meni yllättävän hyvin. Harmitti ihan sikana, kun Lahti jäi väliin ja tänne tullessa oli kunto ihan arvoitus. Tämä kausi on ollut ihan menetetty peli. Kyllä näissä kisoissa pitää loppukirinkin lähteä kunnolla, mutta en saanut missään vaiheessa viimeistä vaihdetta päälle. Jotenkin sitä on jo oppinut asennoitumaan, etteivät vuodet ole samanlaisia. Tässä vaiheessa osaa jo nauraakin, hyväntuulinen Malvalehto kommentoi omaa suoritustaan.

Aino-Kaisa Saarinen sijoittui Drammenissa 21:nneksi. Lahden Salpausselän vapaan kisoissa loistavasti onnistunut Saarinen kiitteli kalustoaan, mutta harmitteli heikkoja starttejaan.

- Mulla oli tänään tosi liukkaat sukset ja muutenkin hyvä lyönti, mutta ois siellä alussa mäen päällä olla paremmissa asemissa. Suksi oli hyvä, mutta kurveissa aina pääsi taklaamaan eikä pystynyt ihan siihen vauhtiin sitten vastaamaan. Mutta aika-ajoissahan mulla meni tosi hyvin, Saarinen naurahtaa.
- Viikonloppuna lähdöllä ei ole ihan niin suuri merkitys. Lähden hakemaan enemmän pisteitä ja uskon, että kymppisakkiin on mahdollisuus hiihtää. Jos mono on oikein syönnillään, niin mikseipä jopa sinne palkintopallillekin, Saarinen kertoo.

26:nneksi sijoittunut Anne Kyllönen oli kisan jälkeen pettynyt:
- Eihän se ollut sinne päinkään, mitä se olisi voinut olla. Ilman muuta olen pettynyt päivän hiihtoon.

Artikkeli pyritään täydentämään Malvalehdon ja Niskasen kommenteilla mahdollisimman pian.