Uutisen päiväys

4.1.2013← Takaisin

Lähteenmäki hiihti toiseksi, viiden kärjessä kolme suomalaista

Perjantain perinteisen kisa meni suomalaisnaisilta loistavasti. Krista Lähteenmäki oli parhaana suomalaisena toinen, Anne Kyllönen neljäs ja Aino-Kaisa Saarinen viides.

- Kyllä nyt tuntui jo hyvältä, mutta ei ihan ollut kuitenkaan jalat niin tuoreet kuin eilen. Mutta hyvin jaksoin ja tiesin, että jos on väliajat mäellä hyvät niin lopussa otan kiinni. Mäen päällä taisin olla kuudentena ja toiseksi tulin. Tosi tiukkaa taistelua oli kyllä meillä keskenään, kun Anne jäi musta vain sekunnin, Krista Lähteenmäki kertoo.

Anne Kyllönen hiihti perjantaina omien sanojensa mukaan elämänsä parhaan väliaikalähdöllisen kisan.
- Minulla näköjään ennätystehtailu vaan jatkuu, Kyllönen nauraa.
- Uskon, että menestys ruokkii menestystä, kun on uskoa ja luottoa omaan tekemiseen. Toki on niinkin, että silloin kun on kunnossa, niin silloin myös kaikki osa-alueet toimivat paremmin.


Aino-Kaisa Saarinen hiihti pitävällä suksella viidenneksi.
- Oli hyvä sijoitus ja oon tyytyväinen tähän päivään. Aavistuksen itse mokasin suksen kanssa, kun pyysin lisää pitoa. Toisaalta minä todella tarvitsin seinäpitoa tänään ja pystyin nousuja hiihtämään rennosti. Eilinen kilpailu teki sen, että pystyin nyt hapon kanssa pelaamaan, Saarinen  kertoo.