Uutisen päiväys

25.6.2014← Takaisin

Lähdemäki Vuokatti Aateli Racen voittoon

Vuokatti Aateli Racen miesten kisan voitti B-maajoukkuehiihtäjä Sami Lähdemäki selvällä puolen minuutin erolla toiseksi tulleeseen Anssi Pentsiseen ja liki minuutin erolla kolmanneksi sijoittuneeseen Matias Strandvalliin.

Saarijärven Pullistuksen Sami Lähdemäki voitti Vuokatti Aateli Racen yhteisajalla 57.29,3. Miehillä kisaan kuului tiistain 1,6 kilometrin prologi sekä keskiviikkona 4,5 kilometrin maastojuoksu ja 15 kilometrin vapaan rullahiihto. 
Ramsaun leirillä viime syksynä onnettomuuteen joutunut ja ilmarinnan takia sairaalahoidossa ollut B-maajoukkuehiihtäjä Lähdemäki sai Vuokatissa karistettua melkoisen apinan selästään. ”Sairaalasta on noustu ja keuhkot on kunnossa, ja treenikin on tarttunut ihan hyvin. Tätä loppua minä eniten pelkäsin, mutta tämähän oli lopulta ehkä se paras minulle. Aina aiemmin olen tähän kisaan tiltannut, varsinkin se rullarata on ollut mulle jotenkin vaikea. Nyt se sujui ihan hyvin.” 
Vuokatissa taakse jäi moni kovia hiihtäjiä. Palkintopallille Saarijärven Pullistuksen hiihtäjä sai seuraa a-maajoukkueen sprinttimiehistä. ”Tuntuihan se hyvältä voittaa a-maajoukkuehiihtäjiä, mutta pitää muistaa, että nyt mennään kesäkuussa ja moni on varmaan aloittanut treenikauden myöhemmin kuin minä. Mulla oli motivaatio huipussaan ja heti toukokuussa”, Lähdemäki kertoo.

Jämsänkosken Ilveksen Anssi Pentsinen sijoittui Aateli Racessa toiseksi kolmen kisan yhteisajalla 58.00,5. ”Sijoitus on loistava ja olen todella tyytyväinen. Juoksu oli hyvää, tein siinä reilusti oman ennätyksen, noin kahdeksantoista sekuntia. Olen kyllä tyytyväinen myös rullahiihto-osuuteen, vaikka Samille en pystynyt yhtään vastaan laittamaan. Kyllä se huomattavasti tasapainoisempi suoritus oli kuin muina vuonna. Monena vuonna tuota mäkeä on tultu kaksinkerroin ylös. Loppuun saakka kunnia säilytettiin”,  Pentsinen kertoo.

IF Minkenin Matias Strandvall (58.26,3) sijoittui kolmanneksi: ”Kokonaisuutena paras Aateli Race ja sijoituksena paras. Eniten olen tyytyväinen tähän loppunousuun. En ole ikinä tullut tätä viimeistä nousua näin kovaa. Toisaalta en yhtä kovaa hiihtänyt rullaradallakaan. Mä yritin yksin saada kiinni, ja kun sain Simulan kiinni niin huomasin nopeasti, että Jussi pysyi perässä, kun mä vedin. Mutta rullahiihdossa on tärkeää, että tulee kaveri alamäessä ihan perseeseen kiinni ja työntää sauvasta alamäessä. Jussi ei uskaltanut tulla niin lähelle, eikä työntänyt sauvasta, niin etäisyys kärkikolmikkoon pysyi samana. Sitten me vaihdettiin. Joka laskuun otin vähän vauhtia ja saatiin porukkaa kiinni”, Strandvall kertoo yhteistyöstä.
Rullaradalta lähtiessä hiihtäjällä katkesi sauva: ”Jussi herrasmiehenä odotti mua. Oma moka, kun meni sauva jalkoihin. Kun saatiin Joni (Mäki) kiinni siirtymäpätkällä niin peesattiin ja säästettiin voimia. En ole ikinä tullut näin tuoreena nousun alle. Hyvä merkki se, että jaksoi tulla nousun kovempaa kuin Jussi ja Joni. Tavoite oli saada Anssia kiinni ja mestaruuslasit, mutta annan liikaa tasoitusta juoksussa”, Strandvalla kertoo. 
Mies on asettanut tavoitteekseen juosta tänä kesänä 3000m yhdeksään minuuttiin.