Uutisen päiväys

4.1.2014← Takaisin

Kyllönen palkintopallille, neljä suomalaista seitsemän kärjessä

  • ARKISTOKUVA

Suomen naisilla oli loistava päivä Tour de Skin toiseksi viimeisellä etapilla. Perinteisen viiden kilometrin väliaikalähdössä Anne Kyllönen oli puolisen sekuntia Kerttu Niskasta nopeampi sijoittuen kisassa kolmanneksi. Krista Lähteenmäki oli viides. Aino-Kaisa Saarinen sijoittui seitsemänneksi ja Riitta-Liisa Roponen 20:nneksi.

Perinteisen viiden kilometrin väliaikalähdössä Val di Fiemmessä kolmanneksi hiihtänyt Anne Kyllönen oli kisan jälkeen yhtä hymyä ja kuplivaa naurua. Vaikka matka on naiselle mieluinen, ei olosuhteet sitä olleet.
- Pahin mahdollinen keli, kun sauvat uppoaa ja latu hajoaa alta. En päässyt yhtään hyödyntämään mun vahvuuksia, mutta päätin, etten anna olosuhteiden haitata tippakaan. Yritin sulkea mahdollisimman paljon keliä pois mielestä, keskityin omaan hiihtoon ja lähdin pitämään vauhtia yllä, Kyllönen kertoo.
- Olen todella tyytyväinen, että olen jaksanut päivästä toiseen hiihtää hyvin.
Naisten kisan aikana satoi niin vettä kuin hetkittäin räntääkin.
- Mulla oli maalissa vaatteet ihan märät. Sormet oli aivan kohmeessa niin kuin olisi pahimmassa pakkaskelissä hiihtänyt. Vesi on lumen jälkeen minulle seuraavaksi mieluisin, mutta saisi hiihtäessä olla lumikeli eikä mitään vesihiihtoa, Kyllönen vitsaili.
Huomiseen 9 kilometrin vapaan hiihtotavan takaa-ajoon ja Alpe Cermisin nousuun nainen lähtee antamaan kaikkensa.
- Eihän se mikään bravuurimatka minulle ole, kun suurin piirtein pelkästään ylämäkeä vedetään. Vaikea ja raskas kisa on edessä, mutta luotan siihen, että painaa se muillakin. Ja toivottavasti saan tsempattua itseni sellainen taisteluun, että maalissa olen niin poikki, etten jaksa enää liikkua yhtään.

Neljänneksi hiihtänyt Kerttu Niskanen jäi puolisen sekuntia palkintopallisijoituksesta.
- Lähellähän se tietysti oli, mutta olisi voinut jäädä kauemmaksikin. Mulla tuli viimeisessä alamäessä pieni moka. Taivaalta työnti vettä niin huolella, että nostin lasit silmiltä, enkä meinannut nähdä mitään. Siinä oli kaatuminenkin tosi lähellä, mutta onneksi pysyin pystyssä. Siinä jäi ladulla petrattavaa, kun keli oli tämmöinen, mutta paikoitellen meno oli kuitenkin hyvää ja pirteän oloista.
- Huomiseen lähden taistelemaan, sen tietää etukäteen, että on raskas kisa tulossa.

Krista Lähteenmäki sijoittui perinteisen väliaikalähdössä viidenneksi.
- Oli ihan hyvää hiihtoa. Keli kyllä muuttui tänään aika radikaalisti. Juuri ennen starttia alkoi sataa vettä ja viimeisen mäen päällä tuli taas räntää.
- Katsotaan, miten huomenna lähtee suksi liikkumaan. Siinä on hyvä porukka  kasassa ja lähdetään taistelemaan. Voi tulla aika mielenkiintoinen kisa, sillä huomiseksikin on luvattu sadetta ja yleensä kun olen lähtenyt loppunousua hiihtämään, niin on aurinko paistanut.

Suomalaisnaisten huikeaa kokonaistulosta täydensi Aino-Kaisa Saarisen seitsemäs sija.
- Hiihtäminen oli ehkä parempaa kuin edellisessä perinteisen kisassa, mutta harmillisesti nämä sekunnit pyörii aina minua vastaan. Kun lähti kärjessä ladulle, niin ei kuule samalla tavalla väliaikoja kuin takaa tulevat, Saarinen kertoo.
Tour de Skin viimeinen nousu on aina rankka, mutta huomiseksi luvattu vesisade tuo varmasti vielä oman haasteensa kisaan.
- Keli on inhottava kaikille, sille ei voi mitään. Varmasti se on epämukavaa.

Riitta-Liisa Roponen sijoittui perinteisen kisassa 20:nneksi.
- En tietenkään ole tyytyväinen hiihtoon, mutta tämä menee ihan sitä rataa kuin nyt on mennyt. Mitään virallista tai epävirallista syytä tähän alavireeseen ei ole.
- Ihan sillä fiiliksellä lähden huomiseen, että märkää vettä on tullu niskaan niin paljon, ettei enää huominen voi lannistaa. Mulla on hyvät vesikelin sukset.

Saarinen lähtee ladulle liki yhtä aikaa Ruotsin Sara Lindborgin kanssa ja Norjan Kristin Steira lähtee nelisen sekuntia kaksikon perässä ladulle.
- Pitää yrittää siinä roikkua ja tehtä omaa hiihtämistä. Sellaista taistelua se on sinne mäen päälle aina.

Riitta-Liisa Roponen sijoittui lauantain kisassa 20:nneksi.
- En tietenkään ole tyytyväinen hiihtoon, mutta tämä menee ihan sitä rataa kuin nyt on mennyt. Mitään virallista tai epävirallista syytä tähän alavireeseen ei ole.
Roponen lähtee sunnuntain takaa-ajoon 16:ntena reilu kolme minuuttia kärjen takana.
- Ihan sillä fiiliksellä lähden huomiseen, että märkää vettä on tullu niskaan niin paljon, ettei enää huominen voi lannistaa. Mulla on hyvät vesikelin sukset.