Uutisen päiväys

29.10.2011← Takaisin

Kyllönen ja Pentsinen Vuokatin Suomen Cup -avauksen voittoihin

Suomen Cup käynnistyi Vuokatista perinteisen hiihtotavan sprinteillä. Naisten voittajaksi hiihti Kainuun Hiihtoseuran Anne Kyllönen ja miesten voittoon tiukan taistelun jälkeen Jämsänkosken Ilvestä edustava Anssi Pentsinen.

Naisten kisassa toiseksi sijoittui Kerttu Niskanen (Vieremän Koitto) ja kolmanneksi Ann-Mary Ähtävä (Team KalleSport).

Kyllönen oli hiukan yllättynyt, kuinka helpoa hiihto oli läpi päivän, sillä takana oli ollut kova harjoitusjakso Vuokatin laduilla.

- Tänään oli kyllä helppo päivä, koko ajan oli hyvä ja kevyt tunne, Kyllönen kertoi.

Maailmancup alkaa Norjasta kolmen viikon kuluttua ja Kyllösen tähtäin tulevalla kaudella onkin parantaa sijoituksia edellisestä kaudesta.

- Lumitilanne pohjoisessa on kuulemma hiukan huono tällä hetkellä ja pitääkin katsoa lähdenkö jo ensi viikolla Lappiin vai vasta seuraavalla viikolla Oloksen-maajoukkueleirille. Tavoite on maailmancupissa ja  parantaa viime kaudesta, keväällä cupin kokonaistilanteen 44. sijaan päättänyt Kyllönen kertoi.

Vuokatissa toiseksi hiihtänyt Vieremän Kerttu Niskanen kuvaili päivän tuntemuksiaan seuraavasti:

- Ei kyllä liian helpolle tuntunut tänään, mutta eihän sen tietysti tässä vaiheessa kautta kuulu tuntuakaan. Päivän kisa kävi kyllä erinomaisesta harjoituksesta, Niskanen tuumasi.

Ähtävä vastaavasti on pystynyt harjoittelemaan paremmin kuin vuosiin, ja kolmossija kertoikin onnistumisesta.

- Tänään oli hyvä päivä, lumilla olen harjoitellut enemmän kuin vuosiin. Minulla ei ole vielä uraltani saavutettuna yhtään maailmancup-pistettä ja toiveena olisikin saada maailmancupista edes piste, esimerkiksi tämän kauden Rukan ja Lahden maailmancup-kisoista, Ähtävä tuumasi hymyillen.

Voitto maistui Pentsiselle

Maajoukkuehiihtäjille meni kaksi kärkisijaa naisten tavoin myös miesten sprintissä. Pentsinen ja Jylhä kestivät kisaa edeltäneen kovan leirityksen rasitukset ja kävivät tiukan maalisuorakamppailun kärkisijoista.

- Kyllä hyvälle tuntuu, varsinkin kun harvemmin olen päässyt voittamaan tämmöisiä kisoja, Pentsinen iloitsi kukistettuaan Jylhän sekunnin kymmenyksellä.

Miesten kisan toiseksi selvinnyt Martti Jylhä kertoi edellisviikon sprinttereiden Vuokatin-leirin tuntuvan kropassa:

- Kyllä kropassa tuntuu, että viime viikko on harjoiteltu kovaa. Anssi oli tänään tuon (sekunnin kymmenys) verran parempi, velmuili Jylhä.

Kisan tulokset:
http://www.vuokattievents.fi/suomen_cup