Uutisen päiväys

29.1.2016← Takaisin

Kyllönen ja Mikkonen sprinttimestareiksi Imatralla

Kainuun Hiihtoseuran Anne Kyllönen ja Kuhmo-Skin Juho Mikkonen juhlivat voittoja talven ensimmäisenä SM-kisapäivänä Imatralla. Kyllöselle SM-kulta on jo tuttu juttu, mutta Mikkoselle mestaruus oli uran ensimmäinen.

”Aika tiukalla finaalihiihdolla tämä tuli. Pojat pistivät alkuvauhtia, mutta onneksi itselleni aukesi ovi viimeiseen nyppylään, sain siinä tehtyä eron, jonka pystyin pitämään suht’ helposti maaliin saakka. Tiukka rata ja tiukka päivä. Tämä oli ehdottomasti päämatkani, mutta huomenna vapaan 15 kilometrillä jos on hyvä päivä, kahdeksan joukkoon voisin päästä”, Mikkonen sanoi.

Miesten sprintissä Matias Strandvall vei hopean ja Martti Jylhä pronssin. Naisten kakkonen oli Krista Pärmäkoski ennen Laura Monosta. Naisten finaalissa Kyllösen mestaruutta avitti hieman se, että Pärmäkoski ja Mononen hieman kolaroivat keskenään. Kyllönen kuuli jotain tapahtuvan, mutta ei tiennyt sen tarkemmin mitä ja kenelle.

”Nousujohteinen hiihto ja päivä. Finaalissa oli ehkä parasta hiihtoa, aika-ajo oli ihan hyvää hiihtoa, alkuerä ja välierä eivät olleet ihan niin hyvän tuntoista. Pitkä ratahan tämä oli, mutta ei minua haittaa. Hyvillä mielin huomiselle vapaan kympille, eiköhän sinne lähdetä taistelemaan”, Kyllönen lupasi.

Sprinttipäivän jälkeen Suomen Cupin kärjessä jatkaa miesten puolella Sami Jauhojärvi 296 pisteellään. Anssi Pentsinen on toisena 39 pistettä vähemmällä saaliilla, Juho Mikkonen nousi kolmanneksi. Naisten kärkipaikalla ovat Krista Pärmäkoski ja Anne Kyllönen samoilla pistellä (280). Riitta-Liisa Roponen on kolmantena.

SM-kilpailuiden avauspäivää seurasi paikan päällä 800 katsojaa.

Anne Kyllösen ja Juho Mikkosen videohaastattelut Hiihdon Suomen Cupin Facebookissa:
Mikkonen: https://www.facebook.com/hiihdonsuomencup/videos/1694787560803461/
Kyllönen: https://www.facebook.com/hiihdonsuomencup/videos/1694785914136959/

Krista: https://soundcloud.com/hiihto…/krista-parmakoski-sm-sprintti
Laura: https://soundcloud.com/hiihtoliit…/laura-mononen-sm-sprintti
Matias: https://soundcloud.com/hiihto…/matias-strandvall-sm-sprintti
Martti: https://soundcloud.com/hiihtoliitt…/martti-jylha-sm-sprintti

Tulokset: http://www.hiihtoliitto.fi/suomen-cup/tulokset/imatra/