Uutisen päiväys

21.11.2015← Takaisin

Krista Pärmäkoski ja Iivo Niskanen voittoihin Rovaniemellä

Ikaalisten Urheilijoiden Krista Pärmäkoski voitti naisten ja Vuokatti Ski Team Kainuun Iivo Niskanen miesten kilpailun maastohiihdon Suomen Cupissa Rovaniemellä.

Kauden toisessa henkilökohtaisessa osakilpailussa Pärmäkoski oli ylivoimainen, sillä toiseksi sijoittunut Kerttu Niskanen hävisi 6,6 kilometrillä 20,5 sekuntia. Anne Kyllönen oli kolmas. Miesten kilpailussa Niskanen nujersi Anssi Pentsisen 9,3 sekunnin erolla, Sami Jauhojärvi oli Niskaselle 10,6 sekuntia hävinneenä kolmas
”Aikaero oli yllätys, odotin tosi tiukkaa kisaa, kun laskut ovat aika nopeita. Tuolla matkalla pitää uskaltaa lähteä kovaa mutta ei liian kovaa. Piti malttaa. Ekan nousun hiihdin hiljaa, sen jälkeen lähdin tasaisen kovaa  ja yritin kiristää loppuun. Jännitti tosi paljon ennen kisaa, kun en ole vielä tällä kaudella vapaata hiihtänyt. Harjoituksissa vapaa on toiminut hyvin, ja se näytti siirtyneen myös kisoihin. Rukan maailmancupia ajatellen tämä lupaa hyvää”, Pärmäkoski sanoi.
Kerttu Niskanen ihasteli Pärmäkosken vauhtia, mutta oli tyytyväinen myös omaan suoritukseensa.
”Ihan mukava 6,6 kilometriä oli. Sai tuossa hiihtää, vaikka rata eri raskaammasta päästä ollut. Töitä piti tehdä, että tässä saa istua. Vähän vielä treeniviikot painaa, mutta hyvä, että vapaallakin sain nyt kisakauden avattua. Eilen loppui virallisesti harjoituskausi, toivotaan, että suunta on ylöspäin. Tuosta pitää vielä kiristää”, kautensa vapaalla avannut Niskanen tuumi.
Anne Kyllönen on aloittanut kauden vapaan osaltakin hyvin.
”Perushyvä hiihto, ei mitään superhelppoa, mutta jaksoin hyvin pitää rytmiä yllä. Huominen on tärkeä kisa”, vieläkin paremmin perinteisellä viihtyvä Kyllönen sanoi.
Iivo Niskanen koki hiihtäneensä kaikin puolin viisaamman hiihdon kuin viikko sitten Oloksella.
”Oloksella oli harjoitusväsymystä, vielä nytkin jaloissa on sellainen jäykkyys. En oikein saanut lopussa irti, oli sellaista tasaista hiihtämistä koko ajan. Suunta on oikea, mutta vielä pitäisi pystyä yrittämään se raja, että hiihtää oikeasti huippuvauhtia. Rukalle on vielä aikaa, ja nyt kun alkuviikko kevennellään, uskon vauhdin paranevan vielä”, Niskanen sanoi.
Anssi Pentsinen hiihti toistamiseen onnistuneen hiihdon vapaan normaalimatkan kilpailussa, vaikka mies on aiemmin tunnettu enemmän perinteisen sprintterinä.
”Tekniikkaan on saatu pala kohdalleen, on rento ja taloudellinen olo olla. Aiemmin hiihto on ollut niin sanotusti reisillä hiihtämistä, nyt liu’un päällä on helppo olla. Perinteisen sprintti Rukalla on yksi kauden päätapahtumista”, myös molemmille hiihtotoureille mukaan mielivä mies sanoi.
Sami Jauhojärvi oli yhtä lailla tyytyväinen vapaan hiihtoonsa entisissä kotimaisemissaan.
”Vakuuttavan oloista. Parasta vapaata herran aikaan, tasapainoisen oloista. Kuokka oli vielä jäykähköä, wassu tuli hyvin ja mollekin kiitettävästi. Kohtuuvahvan tuntoista. Jo aamulenkin perusteella osasin odottaa tällaista, kun kävin suksia testaamassa, tunne vain vahvistui ja alkuverryttelyssä entisestään vahvistui”, Jauhojärvi summasi.
Naisten cupin kärkeen nousi Kerttu Niskanen (130) ennen Anne Kyllöstä (120 pistettä), jonka jälkeen tulevat Mona-Liisa Nousiaista ja Krista Pärmäkoskea (molemmilla 100 pistettä). Miesten ykköspaikalle nousi Iivo Niskanen (132 pistettä) ennen Anssi Pentsistä (130) ja Juho Mikkosta (112).

Pärmäkosken ja Niskasen videohaastattelut sekä kuvatunnelmia Facebook-sivuillamme

Tulokset, tilanteet ja muu info Suomen Cupista: www.hiihdonsuomencup.fi