Uutisen päiväys

27.1.2010← Takaisin

Krista Lähteenmäki nuorten maailmanmestari vitosella

Krista Lähteenmäki voitti nuorten alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden 5 km perinteisen hiihtotavan kilpailussa Saksan Hinterzartenissa keskiviikkona. Lähteenmäki kirkasti viime vuotisen nuorten MM-kisojen yhdistelmäkilpailun hopean nyt kultaiseksi.


Hopealle hiihtänyt Norjan Ingvild Östbergiä hävisi Lähteenmäelle kolme sekuntia. Pronssille hiihti Ruotsin Hanna Brodin. Marjaana Pitkänen oli 10:s, Maria Grundvall 28:s ja Laura Joensuu 37:s.

Aurinkoisessa -5 asteen pakkaskelissä käydyssä kilpailussa Lähteenmäki ratkaisi mestaruuden edukseen rajulla loppukirillään.

- Viimeisen nousun päällä olin vielä selvästi perässä Östbergiä. Loppumatka kulki sitten helposti kovaa ja nousin voittajaksi. Aivan uskomatonta, että pystyin maailmanmestaruuteen vaikean syksyn jälkeen. Ei tätä meinaa uskoa todeksi, Lähteenmäki kertasi.

Hinterzartenissa hiihdettiin kaksi kertaa 2,5 kilometrin lenkki, jonka alkumatkalla oli pitkä nousu. Lähteenmäen suunnitelmissa oli aloittaa rauhallisesti.

- Aloitin kuitenkin aika kovaa ja nousussa tuntui pahalta. Sitten stadionin pitkällä tasaisella pääsin käyttämään parasta valttiani yksipotkuista tasatyöntöä. Siinä syntyi muutama sekunti eroa Broliniin. Toisella kierroksella nousu oli raskas, mutta jaksoin tulla lopun tasatyönnöllä, Lähteenmäki kertoi. Maanantaina hiihdetyssä sprintissä Lähteenmäki sijoittui viidenneksi.

Lähteenmäki sairasti syksyllä pitkään ja tehoharjoittelu piti jättää väliin 11 viikon ajaksi. Tammikuussa Lähteenmäki pääsi mukaan Otepään maailmancupiin, jossa irtosi 18. sija perinteisellä kympillä. Torstaina julkistettavia olympiavalintoja Ikaalisten Urheilijoita edustava Lähteenmäki odottaa jännittyneenä.

- Sairastelun jälkeen nämä kisat olivat päätavoitteeni, mutta totta kai olympialaisiinkin tekisi mieli. Omat näytöt vain jäivät viime tippaan ja paikoista on kova kilpailu. Toivottavasti tämä hiihto vielä ehditään noteerata, Lähteenmäki sanoi.

Hinterzartenissa loppuviikon jatkuvissa kisoissa Lähteenmäellä on tähtäimessä vielä parikin mitalia.

- Yhdistelmäkilpailussa tuli vuosi sitten hopeaa, joten siinä uskon olevan mahdollisuuksia hyvään sijoitukseen. Lisäksi viestissä meillä on hyvä joukkue, Lähteenmäki arvioi.

Tuloksia www.fis-ski.com ja http://en.jwm-2010.de