Uutisen päiväys

22.2.2015← Takaisin

Kolme tuplamestaria Imatralla

    Kauden ensimmäinen nuorten kotimainen arvokilpailuviikonloppu päättyi Imatralla Koululiikuntaliiton mestaruushiihtoihin. Viikonloppu sai kolme tuplamestaria, sillä lauantaina sprinttikultaa juhlineista mestaruudet sunnuntainakin veivät Johanna Matintalo, Vilma Nissinen ja Verneri Suhonen.

    Matintalo oli 20-vuotiaiden naisten perinteisen hiihtotavan kolmella kilometrillä ykkönen 17 sekunnin erolla Nea Katajalaan.
    "Kisa sujui kuin käsikirjoituksen mukaan. Suksi toimi loistavasti ja pystyin hiihtämään nousujohteisesti. Eilinen sprintti ei painanut jaloissa juuri yhtään, meno oli omasta mielestäni jopa eilistä terävämpää ja parempaa. Erot muodostuivat yllättävän suuriksi. Hyvä lopetus jo valmiiksi onnistuneelle viikonlopulle”, Matintalo sanoi.
    Vastaavan ikäluokan miesten mestariksi vitosella hiihti Karri Hakala. Muut tuplamestarit olivat 18-vuotiaiden sarjasta. Vilma Nissinen jätti kolmella kilometrillä Julia Haukilehdon hopealle sekunnin erolla.
    ”Oli aika väsynyttä menoa tänään. Aamulla lähtö oli jo sen verran aikaisin, ettei palautusaikaa ihan hirveästi jäänyt. Ekan 1,5 kilometriä hiihdin aikalailla puolivaloilla, koska koko aamun kroppa tuntui siltä, ettei ihan täysiä pysty vetämään. Puolessa välissä kisaa olin vissiin neljäntenä noin 8 sekuntia keulasta, mutta onneksi ekan kiekan rennompi vauhti auttoi toisella kierroksella tosi paljon”, Nissinen kertasi.
    Nissisen kausi on ollut haastava, joten hän sanoi tuplamestaruuden olleen ennen viikonloppua ”oikeastaan vaan melko mahdottomalta tuntuva tavoite.” Edellispäivän sprintin voitettuaan hän kuitenkin tiesi mahdollisuutensa.
    ”Maalissakin olin vielä ihan varma, että ei mitään mahdollisuutta voittaa, mutta tällä kertaa oli onneksi sekunnit minun puolellani! Älyttömän iloinen olen, että parin kuukauden reenit ja keskittyminen ovat tuottaneet tulosta, ja olen saanut tsempattua itseäni ja isoksi osaksi valmentajani Mikko Virtanen on saanut tsempattua minua niin, että pystyn taas tappelemaan kärkisijoista! Ihan kuin jäävuori olisi tippunut harteilta”, sanoi Nissinen.
    Verneri Suhonen puolestaan oli 18-vuotiaiden miesten vitosella ykkönen 9 sekunnin erolla Aleksi Parttimaahan.

    Nuorten SM- ja KLL-kilpailuiden tulossivu: http://nuortensm2015.imatranurheilijat.fi/tulokset/