Uutisen päiväys

29.12.2014← Takaisin

Kokkola valmistautuu nuorten SM-viikonloppuun

Maastohiihdon SM-kilpailuiden osalta kausi alkaa viikonvaihteessa Kokkolassa, jossa kilpaillaan 17–23-vuotiaiden mitaleista. Lauantaina vapaan matkoille on ilmoittautunut reilut 480 kilpailijaa, sunnuntain perinteisen matkoille lähes 450.

–       Määrä on suurempi mitä osasimme odottaa, kilpailun johtaja Heikki Haapala sanoo.

Kilpailupaikkana on Köykärin hiihtokeskus. Kisat hiihdetään kokonaan luonnonlumella, viiden kilometrin ladulla. Vaikka kisataan Pohjanmaalla, ladut ovat yllättävän vaativat.

Järjestävinä seuroina toimivat Kokkolan Veikot ja Gamlakarleby IF. Kisat ovat oiva esimerkki siitä, miten yhteistyötä voidaan tehdä yli kieli- ja hiihtopiirirajojen. Molemmilla seuroilla on pitkät perinteet kisojen järjestämisestä.

Heikki Haapala odottaa jännittäviä kisoja, joissa ”omilla” pojilla on myös menestymismahdollisuuksia. GIF:n Juuso Haarala, joka kilpailee ensimmäistä vuotta sarjassa M20, odottaa innolla pääsevänsä kisaamaan kotiyleisön edessä.

–       Mitali on tavoitteena, Juuso Haarala sanoo.

Hän pitää yhtenä ratkaisupaikkana tekomäkeä, missä on kolme jyrkkää nousua.

Kisajärjestäjät toivottavat hiihtäjät, huoltajat sekä kisayleisön tervetulleeksi Köykärille!

Lisätietoja:

Kisojen kotisivut: http://www.nuortensmhiihdot2015.fi

Kuvassa vasemmalta Jana Holm (lehdistöpäällikkö), Jorma Harju (kilpailun sihteeri), Heikki Haapala (kilpailun johtaja)ja Erkki Ahtiainen (järjestelytoimikunnan puheenjohtaja)