Uutisen päiväys

5.1.2020← Takaisin

Kerttu Niskanen ja Perttu Hyvärinen päätösetapin nopeimmat suomalaiset Tour de Skillä

Tour de Ski päättyi tänään sunnuntaina 10 kilometrin yhteislähtöihin ja rajuun Alpe Cermisin loppunousuun.

Kerttu Niskanen oli päätösmatkalla 12:s ja nosti tourin kokonaissijoitustaan sijalle 11. Miehissä Perttu Hyvärinen päätti upean tourinsa 15. sijaan.

Kokonaisuudessaan Tour de Ski oli Suomen joukkueelle positiivinen. Sairastumisilta vältyttiin ja kaikki tourin aloittaneet hiihtäjät pääsivät maaliin, Alpe Cermisin päälle, saakka. Kerttu Niskanen puki sanoiksi tourin tuntemukset viimeiseltä aamulta.

"Oli se rankka, kyllä sen aamulla huomas, että mehut on puristettu irti. Mutta kyllä rasitukset tuntuu varmasti kaikilla", sanoi Niskanen.

Niskasen loppunousun kovin kilpakumppani oli Ruotsin Charlotte Kalla, jonka selkää ei Niskanen päästänyt menemään.

"Tietenkin olisin paremmin halunnut (sijoittua), mutta niin isoiksi oli mennyt erot edellä meneviin. Arvasin, että eteenpäin sijoituksen nostamiset tulee olemaan tiukkoja. Kova kilpailu oli Charlotte Kallan kanssa, siitä selästä pidin kiinni ja voit
in Kallan kokonaistilanteessa", summasi Niskanen.

Yhteislähtö sujui ennakko-oletuksista huolimatta rauhallisesti ja kapealla siirtymällä hiihtostadionilta Alpe Cermisille vältyttiin välinerikoilta.

Anne Kyllönen kiitteli kilpasiskojen kunnioittamista kapealla siirtymäpätkälla ja oli omaan kisaansa tyytyväinen. Kyllönen oli päivän 14. nopein ja Tour de Skin lopputuloksissa sijalla 13. 

"Kiitettävä kokonaisuus kaikkinensa oli Tour. Loppunousu on tottakai raskasta, mutta tuntui itseasiassa aika hyvältä ja säilyi hiihtona koko ajan", yhteislähtömuotoa kiitellyt Anne Kyllönen sanoi.

Naisiston kolmas Vilma Nissinen oli päätösetapin 33:s ja kokonaiskilpailun 31., jääden niukasti ulos kolmenkymmenen parhaan joukosta.

Hyvärinen päätöskisan 15:s - Iivo Niskasen loppunousu oli tuskainen

Perttu Hyvärinen jatkoi huippuvauhtiaan myös Tour de Skin päätösetapilla. Hyvärinen oli 15:nneksi nopein ja piti koko Touria huippuonnistumisena.

"Ei sattunut huonoja päiviä oikeastaan koko tourille, tosi hieno touri oli kokonaisuudessaan. Oikeastaan jokainen päivä ja jokainen tulos on ollut ylärekisterissä. Oikeastaan parhaita hiihtoja koko uralla", summasi Hyvärinen Tour de Skitä.

Voimia riitti Hyvärisellä vielä seitsemännelle etapille hyvin.

"Oli yllättävän hyvä jalka tänään, ihan mukavasti se nousu vielä tuli, pääsi mukavasti haastamaan itseään", iloitsi Perttu Hyvärinen, jonka loppusijoitus oli 14:s.
 
Iivo Niskasen Tour de Skin viimeinen päivä oli pettymys. Niskanen taipui, kun siirtymäreitillä hän otti kontaktia toisen hiihtäjän kanssa.

"Jonkun suksen alle jäi oma suksi ja sattui nivuseen sekä lähentäjään. Jonkunlainen lähentäjäkramppi siitä tuli. Nousun tuleminen ei ollut kovin mukavaa", sanoi Iivo Niskanen.

Maalissa pahaksi äitynyt kramppi helpotti Niskasen päästyä syömään ja hotellille.

"Nyt kun alkaa jo kramppi hellittämään ja pääsee kotia kohti", totesi Niskanen noin 1,5 tuntia kilpailun jälkeen. 

Niskanen oli etapin 27:s ja tourin kokonaissijoitus 10:s.

Lari Lehtonen hiihti viimeisen etapin 34:nneksi (Tourilla 38:s) ja Lauri Lepistö 47:nneksi (43:s).

Tulokset, naiset
Tour de Ski, lopputulokset
Maailmancupin tilanne

Tulokset, miehet
Tour de Ski, lopputulokset
Maailmancupin tilanne

Kommentteja SoundCloudissa
Kerttu Niskanen ja Anne Kyllönen
Iivo Niskanen, Perttu Hyvärinen ja Lauri Lepistö