Uutisen päiväys

20.2.2011← Takaisin

Jylhälle uran ensimmäinen finaalipaikka

Martti Jylhä hiihti uransa ensimmäisen finaalipaikan maailmancupissa sijoituttuaan Drammenin vapaan hiihtotavan sprintissä sunnuntaina viidenneksi. Jylhä johti finaalia vielä todella pitkälle loppusuoralle tultaessa, mutta lopussa ei veto riittänyt aivan palkintokorokepaikkaan asti.


- Lähdin kaikki tai ei mitään ajatuksella, mutta lopussa ei vain jaksanut. Koko ajan hiihto parani päivän aikana. Aamun karsinnassa oli vielä tukkoista, Jylhä totesi.

Jylhä halusi myös muistuttaa, että kaikki maailman parhaat sprintterit eivät olleet Drammenin kisassa mukana.

- Kuusi-seitsemän mahdollista MM-finalistia oli ainakin poissa. Toki samatkin miehet voi siellä menestyä kuin täälläkin, päivään tyytyväinen Jylhä sanaili.

Jylhän aiempi paras sijoitus maailmancupissa oli yhdeksäs tila Valdientron sprintissä 2009.

Matias Strandvall karsiutui ensimmäisenä miehenä finaalista sijoittuen lopulta seitsemänneksi.

- Sijoitus on ok ja sain sen mitä täältä hainkin eli kolme hiihtoa. Olo oli vähän poissaoleva ja en jännittänyt yhtään. Toivottavasti se tarkoittaa, että ajatukset ovat jo jossain muualle, Strandvall viittasi Oslon torstaina edessä olevaan MM-sprinttiin.

Miesten tiukan finaalin voiton vei Ruotsin Emil Jönsson 0,6 sekunnin erolla ennen Kanadan Alex Harveya. Kotiyleisön suursuosikki Petter Northug jätettiin kolmanneksi. Ruotsin Marcu Hellner oli neljäs ja Mats Larsson kuudes.

Lasse Paakkonen oli karsinnan 46. (+8,18), Anssi Pentsinen 47. (+8,20), Niklas Colliander 65. (+11,90) ja Kari Varis 74. (+15,53). Viimeinen finaalipaikka (30.) irtosi +6,44 kärjestä jääden Sveitsin Daniel Heunille.

Lähteenmäki ja Sarasoja välieriin

Krista Lähteenmäki oli Drammenin sprintin paras suomalaisnainen sijoituttuaan kymmenenneksi. Joukkueen kuopus oli tyytyväinen uransa ensimmäiseen välieräpaikkaan maailmancupin sprinteissä.

- Ei tässä huonoille hävitty (Falla, Björgen, Follis, Kalla). Olin ensimmäistä kertaa välierissä asti ja en oikein tiennyt miten verrytellä, mutta oppiahan tästä tuli paljon. Puolivälierässä sain passailla ihan rauhassa, mutta välierässä piti sotkea takaa koko ajan. Oslon MM-latu on minulle parempi, siellä on kuokkanousuakin paljon enemmän, Lähteenmäki hymyili.

Riikka Sarasoja oli toiseksi parhaana suomalaisnaisena 16.

- Aika nihkeä päivä eilisen hiihdon jäljiltä. Jaksoin kyllä tulla puolivälierässä lopuun asti. Onneksi Holmenkollenilla on kivempi rata, Sarasoja jutteli.

Pirjo Murasen ja Aino-Kaisa Saarisen hiihdot erävaiheessa kokivat epäonnea jo alussa. Puolan Justyna Kowalczyk törmäsi Murasen mahdollisuudet ja Saarinen taas koki kovia Charlotte Kallan suksien kanssa omansa sekoitettuaan.

- Tasapaino meni ja se oli siinä. Tuntui, että hiihto lähti hyvin, mutta ei tästä pysty enempää sanomaan, Saarinen totesi.

- Justyna kiilasi ja vauhti meni siihen. Ei meno ollut tänään kovinkaan herkän oloista muutenkaan, Muranen kertasi.

Murasen sijoitus oli 23. ja Saarisen 26.

Anne Kyllönen oli 43. jääden kärjestä +8,78 ja 30 parhaan finaalipaikasta 2,17 sekuntia.

Naisten kisan voiton vei USA:n Kikkan Randall ennen Norjan piskuista Maiken Caspersen Fallaa ja Ruotsin Charlotte Kallaa. Arianna Follis oli neljäs, Marit Björgen viides ja Ruotsin Ida Ingemarsdotter kuudes.

Maastohiihdon tiedotus
tiedotus@maastohiihto.fi
Toni Flink, maajoukkueen tiedottaja MM-Oslo 2011
+358 40 777 3396