Uutisen päiväys

29.1.2014← Takaisin

Joni Mäki hiihti nuorten MM-pronssia

    Suomalaiset aloittivat nuorten MM-hiihdot Val di Fiemmessä hienosti, sillä Joni Mäki taisteli vapaan sprintissä pronssille ja Lauri Vuorinen neljänneksi. Loistavaa suomalaispanosta täydensi kymmenenneksi sijoittunut Joonas Sarkkinen.

    ”Viimeisessä mäessä aloin uskoa (että pronssi tulee). Oikeastaan koko finaalissa oli voimakas tunne. Mitään taktiikkaa minulla ei oikeastaan ollut, ajattelin, että kunhan pysyy kolmen sakissa ja sitten lopussa yrittää sitten ohi. Karsinta (7:s) aukaisi paikkoja ja hengitystä. Olen ihan pihalla, en vielä oikein tätä ymmärrä. Hieno fiilis”, sanoi pronssimitalisti Mäki tuoreeltaan.
    Vaasalaisen lisäksi iloinen oli myös Lauri Vuorinen, vaikka neljäs sija hieman harmittikin.
    ”Vähän harmittaa, neljäs sija on aina harmittavin, mutta olen silti tosi tyytyväinen. Oli nousujohteinen päivä. Alkuerä oli aika kankea, välierä oli tosi hyvä ja tämä finaali mentiin taistellen. Väsymys painoi alusta asti. Suomi oli ainoa maa, jolla oli finaalissa kaksi kilpailijaa, harvinaista herkkua”, Vuorinen naurahti.
    Markus Hietasella oli epäonnea, sillä hän kaatui alkuerässään loppusuoralla ja sijoittui lopulta 27:nneksi. Naisten sprintissä jatkoon pääsi kaksi suomalaista. Katri Lylynperä oli lopulta parempi sijoittuen 23:nneksi. Jasmi Joensuu oli karsinnan 15:s, mutta kaatuminen erässä vei mahdollisuudet taistella 27:ttä sijaa paremmasta tuloksesta. Andrea Julin oli 31:s ja Leena Nurmi 37:s.

    Saapunki 23-vuotiaiden paras

    23-vuotiaiden sprintissä Susanna Saapunki selvisi ainoana suomalaisena karsinnasta jatkoon. Saapunki jäi kuitenkin alkuerässään kuudenneksi sijoittuen lopulta 27:nneksi. Se ei rovaniemeläistä harmittanut, sillä päätähtäimet ovat pidemmillä matkoilla. Hänen viimeistelyynsä on vaikuttanut Keuruun Suomen Cupin jälkeen flunssa.
    ”Karsinta oli aika säheltämistä. Hiihdossa ei mitään vikaa ollut, mutta olisi pitänyt ehkä vaihtaa suksea erään. Tämän oli tarkoitus olla hyvä avaus pursuitia (lauantaina) ajatellen, sillä sprintti on aika kaukana minun vahvuuksistani. Huomenna haetaan kauden parasta pertsaa”, Saapunki sanoi sunnuntaina hiihdettävästä kympistä.
    Muut suomalaiset eivät selvinneet jatkoon. Tanja Kauppinen oli 38:s. Miesten 1,5 kilometrin sprintissä Ristomatti Hakola oli 37:s ja Antti Ojansivu 40:s. Torstaina Val di Fiemmessä hiihdetään 23-vuotiaissa naisten kymppi ja miesten 15 kilometriä perinteisellä hiihtotavalla.

    Tulokset: www.fiemme2014.com