Uutisen päiväys

3.3.2016← Takaisin

Jämin Jänne tähtää dynastiaksi Vuokatin rinnalle ja ohi

Jämin Jänteellä on maastohiihdossa pitkät perinteet, mutta sen uusi tuleminen otsikoihin on tapahtunut parin kymmenen vuoden jälkeen nopeasti. Kaikki alkoi syksyllä 2014, jolloin Team Jämi syntyi. Kaikki lähti liikkeelle miesten ryhmästä, joka rakentui Ristomatti Hakolan, Antti Ojansivun, Tuomas Myllykosken ja Mikko Loukkaanhuhdan ympärille.

– Toissa syksynä tiimi lähti hyvin nopeasti muodostumaan. Rise ja Antti olivat leireillä puhuneet keskenään, että heistä tulisi hyvä parisprinttijoukkue, jos Antti siirtyisi samaan seuraan. Toisaalta silloin IF Länkenissä hiihtänyt Tuomas Myllykoski soitti Asko Uurasjärvelle, kun Länkenissä tiimi hajosi, Team Jämin joukkueenjohtajana toimiva Tero Vehkamäki sanoo.

Seuraan siirtyi tuolloin kuudentena mieshiihtäjänä Honkajoelta Henri Koivisto sekä silloin ainoana yleisen sarjan naishiihtäjänä Myllykosken avopuoliso Hennariikka Rahkola, jonka tuttava Riikka-Liisa Räsänen tuli tälle kaudelle seuraan. Nuoremmasta kaartista Markus Vuorela ja Roosa Niemi ovat seuran omia kasvatteja. Junnutoiminta on muutenkin vireää, sillä Vehkamäen mukaan yhteisharjoituksissa on käynyt kymmeniä nuoria.

– Erityisen suosittu on ollut sauvarinneharjoitus, meillä on Jämillä hyvät maastot.

Team Jämin on tarkoitus toimia motivaation lähteenä kaikille Pohjois-Satakunnan ja lähiympäristön nuorille hiihtäjille.

– Niin, että ”minäkin haluan hiihtää niin kovaa, että pääsen tuohon tiimiin”.  Maastohiihdon resurssit pienissä seuroissa ovat rajallisia ja kansallisen tason huippuja kasvaa todella harvoin samaan seuraan. Siksi meidän mielestä on lajin näkyvyyden ja kehittymisen kannalta erittäin tärkeää, että on ympäri maata tällaisia tiimejä, johon seutukunnan parhaat keskittyvät. 

Huipputason tiimejä ei olisi, ellei olisi kasvattajaseuroja. Sitä Team Jämi pyrkii aina korostamaan toiminnassaan ja lisäämään yhteistyötä alueen seurojen kesken ilman kateutta.

– Vaikka ne kyntensä näyttäneet sitten lopulta edustaisivatkin Jämin Jännettä, kuten toivomme. Kun siinä onnistumme, niin olemme tehneet jotain merkittävää hyvää maastohiihdon eteen Satakunnassa. Samalla olemme luoneet haastetta muille tehdä sama.

 

Jämi on valioluokkaa myös olosuhteiltaan

Jämin miehet ovat hiihtäneet Suomen Cupeissa tietoisesti ”kova pää edellä”, sillä Ristomatti Hakola ja Antti Ojansivu ovat taanneet tv-näkyvyyttä vahvoilla otteillaan. Se on auttanut myös yhteistyökumppaneiden suuntaan.

– Viime vuonna rahoitus tuli vielä emoseuran kautta. Nyt olemme saaneet Jämijärven kunnan ja Jäminmäen yrittäjät merkittävästi mukaan, Vehkamäki kertoo ja luottaa yksittäisten yritysten liittyvän kumppaneiden joukkoon tulevalle kaudelle.

Nykyään tiimille yhteistyökumppaneita hankkivat Uurasjärvi ja Ristomatin isä Tuomo Hakola. Tiimin rakentuminen juuri Jämin Jänteeseen oli lopulta hyvin luontevaa, sillä Jämi on eteläisessä Suomessa olosuhteiltaan valioluokkaa niin kesällä kuin talvella.

– Tiimi sopii myös hyvin Jäminmäen brändiin.

Tänä vuonna naisten joukkueen tavoite oli yltää sijoille 6–10 SM-viestissä, miehillä mitalisija oli kaiken onnistuessa mahdollinen.
– Suomen Cupissa tavoitteemme on aina miehissä kolmen joukkoon, Vantaalla pääsimme siihen ensimmäisen kerran.

Imatran SM-viestit olivat Jämille juhlaa, kun naisten joukkue oli yllättäen neljäs ja miesten joukkue johti viestiä kolmen osuuden jälkeen. Ankkuriksi tarjolla olleista Loukkaanhuhta oli ampumahiihdon nuorten MM-kisoissa ja Myllykoski sairaana, joten nuori Henri Koivisto teki tiukassa paikassa sen mitä pystyi. Vaikka lopputulos olikin 20. sija, lisäsi tapahtuma Jämin houkuttelevuutta. Kiinnostuneita seuraan tulijoita on riittänyt.

– Tämän porukan kasvattamisen suhteen ajatuksemme on, että pidämme porukan nuorena. Nyt miesten keski-ikä on 23 vuotta ja koko porukan 22–23 vuotta. Haluamme sellaisia hiihtäjiä, jotka ovat jo kyntensä näyttäneet ja joilla on kova hinku eteenpäin henkilökohtaisesti.

Urheilijat asuvat eri paikkakunnilla ja ovat eri valmennusryhmien vuoksi usein hajallaan, joten yhteisten Team Jämi -kokoontumisten aikatauluttaminen on haastavaa. Yksi kolmen–neljän vuorokauden kokoontuminen oli syksyllä, keväälle on suunnitteilla toinen samanlainen. Suomen Cupin seuroille tuoma näkyvyys potkii myös Jännettä eteenpäin.

– Jos Suomen Cup -järjestelmää ei olisi, eihän maastohiihdolla olisi mitään muuta tv-näkyvyyttä kuin SM-kisat. Näkyvyys mahdollistaa toiminnan laajentamisen, Vehkamäki kiteyttää.

Millainen tulevaisuus Jämin Jänteellä on?

– Olemme ajatelleet, että Vuokatti Ski Team Kainuu on dynastiallaan hallinnut niin pitkään, että olisi aika saada toinen dynastia rinnalle ja pitkällä tähtäimellä ohi, Vehkamäki sanoo hymyillen.

Lue lisää: www.teamjami.fi

Kuvassa naisten SM-viestijoukkue Riikka-Liisa Räsänen, Hennariikka Rahkola ja Roosa Niemi sekä Ristomatti Hakola ja Antti Ojansivu.

Juttu on kolma osa Suomen Cup -kanavissa julkastavaa juttusarjaa, jossa nostetaan esiin seuratoimijoita ja tiimejä ympäri Suomen.