Uutisen päiväys

10.3.2012← Takaisin

Imatra juhli nuorten SM-viesteissä

Imatran Urheilijat oli Kotkan nuorten SM-hiihtojen avauspäivän menestyksekkäin seura, sillä se juhli kultaa 18-vuotiaiden molemmissa viesteissä. Naisten 3x3 kilometrin mestarit olivat Hanna Varjus, Venla Lehtonen ja Milma Ainasoja, miesten 3x5 kilometrin Ville Ahonen, Mikko Kaskinen ja Antti Pellinen.

Imatran Urheilijoiden ykkösjoukkue johti N18-sarjan viestiä alusta lähtien. Toisella osuudella Lehtonen kasvatti eron lähimpiin uhkaajiin noin puoleen minuuttiin ja lopulta ankkuri Ainasoja tuli maaliin 13 sekuntia ennen Vehkalahden Veikkojen ykkösjoukkueen ankkuria Katariina Lonkaa. Voitto tiesi Imatran Urheilijoille toista peräkkäistä mestaruutta samassa sarjassa. Tällä kaudella PM-kultaa voittanut Varjus ja Ainasoja kuuluivat kultajoukkueeseen myös viime vuonna. Vehkalahden kolmikko puolestaan oli täsmälleen samalla joukkueella hopealla myös viime vuonna.

Poikien viestissä Imatran Urheilijat pysyi myös kärkipaikalla alusta lähtien, mutta avausosuuden jälkeen viidentenä ollut Espoon Hiihtoseuran ykkösjoukkue nousi Timo Kurkelan vahvalla toisella osuudella aivan kantaan ja Espoon ankkuri Santeri Erola jäi lopulta vain täpärästi toiseksi voittokamppailussa.

20-vuotiaiden sarjassa naisten viestin voitti Oulun Hiihtoseura joukkueella Tiia Rantala, Pia Vähäkuopus ja Sanna Martikkala. Rantala ja nuorten maajoukkueeseen kuulunut Martikkala olivat viime vuonna mukana OHS:n pronssijoukkueessa.

Vastaavan miesten sarjan voitti Saarijärven Pullistus joukkueella Markus Järvenpää, Olli Vertanen ja Sami Lähdemäki. Alusta asti viestiä johtanut Saarijärven kolmikko oli päivän ylivoimaisin voittaja, sillä hopeaa vienyt Ähtärin Urheilijat jäi 1.03.

Sunnuntaina hiihdetään pitkät matkat perinteisellä hiihtotavalla yhteislähtönä.

Kisajärjestäjien tulossivu: http://resultservice.fi/2012/kotka_sm_la.html