Uutisen päiväys

10.3.2014← Takaisin

Hopeasompakisat talkootyön voimannäyte

13-16 –vuotiaiden Hopeasompahiihdot järjestetään tulevana viikonloppuna Kalajoella, joka on paremmin tunnettu kilometrien mittaisista hiekkadyyneistään. Talven lumitilanne on aiheuttanut järjestäjille harmaita hiuksia, mutta talkootyöllä reitit saadaan lumetettua kisakuntoon. – Hiihtäjiä kisoihin on ilmoittautunut noin 800, joista osa hiihtää vain sunnuntain viestissä. Viestijoukkueita on yhteensä 208, kertoo kilpailunjohtaja Helvi Pajala Kalajoen Junkkareista.

- Hiihtomajamme ladut ovat profiililtaan suhteellisen loivapiirteiset mutta yllättäen sieltäkin löytyy vaativuutta muutamana nousuna ja laskuna. Yhtään palauttavaa laskua ei ole joten koko reitti on hiihdettävä.  Tänä talvena baanat ovat hivenen kapeammat johtuen siitä että kaikki on tehty tykkilumella ja sillä oletuksella että luonnonluntakin vielä saadaan. Näinhän ei käynyt, joten tekolumella mennään. Sanotaan että vastoinkäymiset yhdistävät ja näin on Kalajoellakin käynyt. Ihmisten antama palaute ja myötätunto tekemäämme valtaisaa työtä kohtaan lumitilanteen säilyttämiseksi on ollut sydäntä lämmittävää. Varmaan jokainen toivoisi olevansa tällä hetkellä  ”lumisateentekijä”, minä ainakin naurahtaa Helvi.

Kisa-alue on tiivis ja kaikki palvelut kisaravintolaa myöten löytyvät kisakeskuksesta. Yleisön viihtyvyyteen on panostettu ja tuloksia voi seurata isolta videotaululta kisatorin reunalta. Lähes 300 talkoolaista ovat valmiina palvelemaan kisavieraita tulevana viikonloppuna.

Junkkareiden viestijoukkueet kisaan eturivistä

Kalajoen Junkkareiden hiihtäjä Susanna Juhola kuuluu valtakunnalliseen nuorten Hopeasompa-valmennusryhmään. Kesän, syksyn ja lähes koko talven Susanna on saanut harjoitella terveenä helmikuista flunssaa lukuun ottamatta. Kotiladut ja tutut kannustamassa ladun varrella antavat lisätsemppiä, mutta myös paineita. - Talven kisat ovat sujuneet hienosti tähän saakka ja odotukset myös lauantain henkilökohtaiselta matkalta ovat korkealla. Yritän petrata viime talven kahdeksatta sijaa, kertoo Susanna.  Hän hiihtää ankkurina14-vuotiaiden tyttöjen sarjassa sunnuntain viestissä Ella Himangan ja Taru Tiensuun osuuksien jälkeen. Viestitrio tavoittelee muutaman sijan parannusta viime talven kymmenenteen sijaan.

Toinen valtakunnalliseen valmennusryhmään kuuluva junkkarihiihtäjä on Eelis Valikainen, joka on viimeistellyt muutaman päivän kuntoaan hiihtolomalla Rukan vaaramaisemissa. – Hyvin sain tehtyä harjoitukset ja kilometrejä kertyi. Pikkuhiljaa alkaa jännittää, sillä muiden kunto on arvoitus paitsi oman piirin kilpakumppaneiden, kertoo Eelis. Henkilökohtaisella matkalla Eeliksen tavoitteena on hiihtää 20 parhaan joukkoon. Viestissä 16-vuotiaiden poikien joukkueessa hiihtävät myös Eeliksen isoveli Elias Valikainen sekä Miika Juusola. Poikien yhteisenä tavoitteena on hiihtää viestijoukkueella10 parhaan joukkoon. Sekä tyttöjen että poikien viestijoukkueet pääsevät lähtemään viestiin eturivistä voitettuaan Keski-Pohjanmaa -cupin viestit, joten lähtöasetelmat ovat järjestäjäseuran joukkueilla herkulliset!

 

Kuvateksti:
Susanna Juhola ja Eelis Valikainen Kalajoen Junkkareista kuuluvat valtakunnalliseen Hopeasompa-valmennusryhmään. – Leireillä parasta ovat yhteisharjoitukset ja samalla näkee miten muut harjoittelevat, tuumaavat junkkarinuoret.

 

Teksti ja kuva Marjaana Juola