Uutisen päiväys

26.9.2014← Takaisin

Hiihtoliitto haluaa olla maailman paras lumella

    Hiihtoliiton uutena visiona on olla maailman paras lumella. Käytännössä se tarkoittaa, että lumilajit ovat houkuttelevia, menestyviä, erinomaisesti johdettuja ja yhteistyökykyisiä sekä taloudellisesti terveitä. Uusi visio ja tavoitteet on määritelty Hiihtoliiton strategiassa, joka ulottuu vuoteen 2020.

    Hiihtoliitto on asettanut selvät tavoitteet sekä seuraaviin arvokisoihin että laajemman  menestyksen takaamiseksi tulevaisuudessa.

    - Tavoitteenamme on olla kolmen johtavan hiihtomaan joukossa ja saavuttaa vähintään yksi mitali jokaisessa pohjoismaisessa hiihtolajissa niin MM-kisoissa kuin olympialaisissa. Haluamme vahvistaa kaikkien lajiemme menestystä ja tärkeä mittari on se, että pystymme tuottamaan aiempaa enemmän urheilijoita top 15 -tasolle, kertoo Hiihtoliiton puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuori. 

    Muita Hiihtoliiton tavoitteita ovat lumilajien nostaminen takaisin houkutteleviksi yhteistyökumppaneiksi sekä seurojen jäsenmäärän kasvattaminen viidenneksellä vuoteen 2018 mennessä.

    - Suomalaiset ovat tällä hetkellä valtavan innostuneita hiihdosta, lajeillamme on pari miljoonaa harrastajaa. Toivomme, että pystymme innostamaan tästä joukosta lisää väkeä seuratoiminnan pariin ja vahvistamaan sitä kautta yhteisöllisyyttä ja toimintaedellytyksiä ympäri Suomen, toteaa Vuori.

    Tavoitteena on, että Hiihtoliitto ja sen toiminnot ovat tulevaisuudessa taloudellisesti terveellä pohjalla ja pystyvät tekemään perustoimintojen lisäksi myös kehitysinvestointeja. Lajien välistä yhteistyötä on jo lisätty ja johtamiseen sekä roolitukseen kiinnitetään jatkossa entistä enemmän huomiota.

    Osana strategiatyötä Hiihtoliiton arvot kirjattiin uusiksi ja tiivistettiin neljään kohtaan:
    1) Toimimme joukkueena, jolla on selkeä yhteinen suunta ja tavoitteet korkealla.
    2) Viestintämme on avointa kaikkiin suuntiin.
    3) Kannustamme toisiamme ja olemme uteliaita oppimaan uutta.
    4) Johtamisemme on vuorovaikutteista ja toisiamme kunnioittavaa.

    Myös Hiihtoliiton visuaalinen ilme on uudistettu. Graafikko Mikael Kivelän suunnittelemassa ilmeessä lumihiutale tekee paluun Hiihtoliiton logoon. Kuvion sakarat edustavat talviurheilulajeja, jotka yhdessä muodostavat jääkiteenomaisen tunnuksen