Uutisen päiväys

15.4.2013← Takaisin

Heiskanen ja Mursu pitkien matkojen Suomen-mestareita

    Toista kautta maastohiihdossa kilpailtu pitkien matkojen SM-sarja saatiin päätökseen viikko sitten Kontiolahdella. Sarjaan sisältyi kuusi osakilpailua helmi-huhtikuun aikana. Naisten sarjan ylivoimaiseen voittoon hiihti Kouvolan Hiihtoseuran Heli Heiskanen ja miesten sarjan voittajaksi kruunattiin Posion Pyrinnön Esa Mursu.

    Pitkien matkojen SM-sarjan perustiedot:

    Pitkien matkojen SM-sarja käynnistyi kaudella 2011 - 2012 ja sitä jatkettiin pienin sääntömuutoksin kaudella 2012 - 2013. SM-osakilpailut ovat pääasiassa massahiihtotapahtumia.

    Pitkien matkojen SM-sarjassa jaetaan SM-mitalit kokonaiskisan kolmelle parhaalle viimeisen osakilpailun jälkeen. Lisäksi osakilpailuissa jaetaan vähintään kolmelle parhaalle palkinnot. Pistetä SM-osakilpailuista saa 30 parasta osakilpailuun ilmoittautunutta. SM-sarjassa kilpaillaan miesten ja naisten yleisessä sarjassa. Sarjaan voivat osallistua kaikki, joilla on voimassa oleva kilpailulisenssi ja kokonaispistetuloksiin vaaditaan osallistuminen vähintään kahteen osakilpailuun kauden aikana.

    Pitkien matkojen SM-sarjalla on tavoitteena nostaa massahiihtojen arvostusta ja samalla luoda pitkille matkoille keskittyneille hiihtäjille mahdollisuus kilpailla kovatasoisissa kilpailuissa myös kotimaassa.

    Vuoden 2012 - 2013 järjestäjät olivat:

    16.2.2013 Savonia Hiihto P
    23.2.2013 Finlandia Hiihto P
    2.3.2013 Ukkohalla-Hiihto V
    17.3.2013 Helenan Hiihto V
    7.4.2013 FIS SM-yleinen Kontiolahti V

    Pitkien matkojen SM-sarjan tulokset, kausi 2012-2013:
    Naiset:
    Kultaa - Heli Heiskanen, Kouvolan Hiihtoseura (300 pistettä)
    Hopeaa – Johanna Heinänen, Kuoreveden Kärki (220 pistettä)
    Pronssia – Mari Lindström, Imatran Urheilijat (126 pistettä)
    Miehet:
    Kultaa – Esa Mursu, Posion Pyrintö (275 pistettä)
    Hopeaa – Mikko Kuusela, Hämeenlinnan Hiihtoseura (177 pistettä)
    Pronssia – Ville Ranta, Tampereen Yritys (161 pistettä)

    Tulokset kokonaisuudessaan: Pisteet 2012 - 2013 - Suomen Hiihtoliitto
    Lisätietoja:
    Susanna Nevala
    Pitkien matkojen SM-sarja, SM-sarjan vastuuhenkilö
    puh: 0500 650 934