Uutisen päiväys

2.11.2019← Takaisin

Hakola ja Kyllönen juhlivat voittoja Suomen Cupin avauksessa Vuokatissa

Jämin Jänteen Ristomatti Hakola ja Kainuun Hiihtoseuran Anne Kyllönen juhlivat voittoja vapaan sprintissä Vuokatissa, jossa Suomen Cupin yhdeksäs kausi lauantaina käynnistyi. Päivän mestarit saivat palkintokorokkeelle seurakseen tuttuja nimiä: miehissä kakkossijan vei Juho Mikkonen ja kolmossijan Iivo Niskanen, naisissa Laura Mononen oli toinen ja Vilma Nissinen kolmas.

.Sekä Hakola että Kyllönen olivat myös karsintojen nopeimmat.

– Olen tyytyväisin aika-ajon ja finaalin hiihtoihin, ne sujuivat suunnitelmien mukaan ja niissä oli erityispaino tälle päivälle. Finaalissa vähän katselin alussa mitä vauhtia muut menevät, koska esimerkiksi Lauran (Mononen) kanssa en päässyt eriä hiihtämään ollenkaan, joten en oikein tiennyt, miten kovaa hän menee. Ajauduin keulaan ja päätin lähteä pitämään reilua vauhtia. Loppuun asti niin paljon kuin jaksoin, Kyllönen sanoi iloisena.

Kainuun Hiihtoseuran naisella on hyvä sauma kärkisijoille myös sunnuntaina, sillä seuralla on vahva viestijoukkue. Sama on tilanne Jämin Jänteen Ristomatti Hakolalta, jolle kauden avaaminen voitolla maistui haastavan harjoituskauden jälkeen.

– Aika-ajossa lähti hyvin. Erissä oli merkattu paikka tuo nousun päällystä, finaalissa ei merkatulta paikalta lähtenyt enää niin rennosti. Sen verran tuli sauvaan puristusta. Mutta hyvä päivä. Kun on ollut vaikeaa, on nyt aika makoisa fiilis. Kyllä finaalissa oli jo kovan luokan hevosia vastassa, Hakola tuumi.

Suomen Cup on perinteisesti tarjonnut nuorille hiihtäjille hyvän tilaisuuden haastaa kokeneempiaan. Tällä kertaa nuorista alle 23-vuotiaista Vilma Nissisen lisäksi finaaliin asti tiensä raivasivat Tiia Olkkonen (4:s), Anita Korva (6:s) ja Miska Poikkimäki (6:s). Sunnuntaina Vuokatin Suomen Cupissa hiihdetään kauden ensimmäiset viestit.

Tulokset kokonaisuudessaan

Anne Kyllösen ja Ristomatti Hakolan videohaastattelut kokonaisuudessaan Suomen Cupin Facebookissa ja Instagramissa.

Kommentteja myös Soundcloudissa:

Juho Mikkonen

Laura Mononen

Iivo Niskanen

Kuvat: Touho Häkkinen