Uutisen päiväys

10.10.2013← Takaisin

Isänpäivänä pääsee Kouvolassakin ladulle

  • Saariselällä latua on jo 4 kilometriä ja lisää tykitetään koko ajan.

Kouvolan Anjalassa avataan sunnuntaina 10.11 klo 9:00 ensilumenlatu säilölumesta. Ladulla on pituutta n. 1,5 km ja siinä on latu-uraa sekä perinteistä että vapaa hiihtäville.

Jo aiemmin avattuja säilölatuja on pitkin ja poikin maata. Osa säilölumiladuista voi olla maksullia.

Saariselän ladulla (ylä- ja alakuva) on pituutta noin 4 kilometriä ja ladulla pääsee hiihtämään sekä vapaalla että perinteisellä hiihtotavalla. Lisää tykitetään koko ajan ja marraskuun alussa latua on jo 10 kilometriä. Ladusta ei peritä käyttömaksua ja ne kunnostetaan päivittäin. Saariselän FIS-kisojen ladun korkeusero on 54 metriä.

Vuokatissa latu on valmiina jo 3,3 kilometriä. Ensilumenladun alku- ja päätepiste ovat hiihtotunnelissa. Maksullinen latu kiertää urheiluopiston alamaastossa. Aikuisten päivälippu maksaa 20 euroa, lasten ja eläkeläisten 10 euroa. Latu muuttuu maksuttomaksi, kun luonnonlumiladut avataan.

Kontiolahden jäähdytetty latu avataan perjantaina 11. lokakuuta. Keski-Pohjanmaalla, Reisjärvellä avataan 18. lokakuuta ensilumenlatu, jolla on mittaa 1,5 kilometriä.  

Rovaniemen Ounasvaaran 7,5 km mittainen ensilumenlatu on valmis kokonaisuudessaan (24.10.). Ladun käyttö on kaikille ilmaista. Latu on pidempi ja käyttäjäystävällisempi kuin aiempina vuosina soveltuen kaiken tasoisille hiihtäjille. Jyrkät nousut ja laskut tarjoavat haastetta kilpahiihtäjille, mutta ne on mahdollista myös välttää oikoreittejä käyttämällä. (Lisätietoja ladusta: Janne Hyyppä, 020 798 4250.) Ounasvaaran ensilumenpaketeista lisätietoa tästä.

Levillä latuja on valmiina jo kuuden kilometrin lenkki eli kolme kilometriä suuntaansa. Hiihtämään pääsee molemmilla tavoilla ja loppuviikosta ladulla on kokonaismittaa yhdeksän kilometriä. Levin ensilumenlatu on ilmainen.

Keski-Suomessa ladulle päästään viimeistään 20.10. Jyväskylän Laajavuoren säilölumiladulla. Täysin yksityisen rahoituksen varassa toimiva ensilumenlatu ajetaan Laajavuoreen neljännen kerran.

Saarijärven Kusiaismäessä ladulle päästään pakkasten tullessa. Myös Pohjois-Pohjanmaalla Pyhäjärven Honkavuorella, Pirkanmaalla Lempäälässä ja etelämpänä Etelä-Karjalassa Imatralla avautuvat ensilumenladut sään heti sen salliessa. Samoin hiihtämään pääsee niin Levillä kuin Ylläkselläkin heti ensipakkasilla.