Uutisen päiväys

17.11.2012← Takaisin

Colliander viidentenä paras suomalaismies

    Niklas Colliander sijoittui viidenneksi FIS Tykkikisojen perinteisen 10 kilometrin kisassa. Toiseksi paras suomalainen oli seitsemänneksi sijoittunut Iivo Niskanen. Kisan voitti Kazakstanin Alexey Poltaranin, tsekkiläisen Lukas Bauerin kiriessä toiseksi.

    - Olen todella tyytyväinen Collianderin ja Niskasen hiihtoihin. He antoivat vakuuttavat näytteet maailmancup-valintoja ajatellen. Ero Baueriin oli pieni, päävalmentaja Magnar Dalen iloitsee.
    Iloinen oli myös Niklas Colliander.
    - Todella hallittu kisa. Lähdin rauhassa ja kahdeksaan kilometriin saakka meni hyvin, sitten hyydyin, mutta näköjään hyytyivät muutkin. Olen tyytyväinen suoritukseen, varsinkin kun alkukaudesta on ollut epäonnea matkassa, Colliander kertoo.
    Miesten kymmenen kilometrin kisassa hiihdettiin kahdesti viiden kilometrin mäkinen lenkki.
    - Oli kyllä älyttömän rankka latu. Pitkät laskut palauttivat hyvin, mutta sitten oli myös pitkät nousut, joihin oli mentävä ylikovaa, Colliander kertoo.
    Matti Heikkisen
    yli minuutin ero voittajaan ja 32.sija ei huoleta päävalmentajaa.
    - En ole yhtään huolissani. Tiedän, että Heikkinen on kunnossa maailmancupia ajatellen ja valmis taistelemaan kärkisijoista maailman huipulla, päävalmentaja vakuuttaa.

     

    FIS Tykkikisa miesten 10km perinteinen

    1 Alexey Poltaranin KAZ 25.33,61
    2. Lukas Bauer CZE +4,82
    3 Jens Filbrich GER  +13,18

    5. Niklas Colliander +20,82
    7. Iivo Niskanen +22,50
    15. Anssi Pentsinen +36,44
    20. Lari Lehtonen +45,67
    21. Jussi Simula +46,96
    22. Matias Strandvall +47,03
    26. Antti Lampinen +56,52
    32. Matti Heikkinen +1.02,45