Uutisen päiväys

25.3.2014← Takaisin

Valmentajakoulutukseen uudistavaa yhteistyötä ja käytännön valmennusta

    Lumilajien yhteisen II-tason valmentajakoulutuksen aikaansaamiseksi on jo vuoden 2013 aikana tehty perustyötä  ja työ jatkuu nyt kiihtyvällä tahdilla. Toiveena on, että mahdollisimman moni lumilaji lähtisi mukaan jo heti tämän kauden pilottihankkeeseen. Koulutus tapahtuu kolmena pidennettynä viikonloppuna tämän vuoden elokuun/syyskuun ja ensi vuoden huhtikuun välisenä aikana ja koko ajan koulutettavat saavat tukea lajinsa kouluttajilta etä- ja verkkotehtävien sekä tutoroinnin kautta. Koulutettavia pyritään myös innostamaan olemaan lähijaksojen välillä tiiviissä yhteydessä oman lajin henkilöiden lisäksi muiden lumilajien koulutettavien kanssa sekä lajikouluttajan kanssa sovitaan esim. skype-kokoontumisia lähijaksojen välille oman lajin sisällä.

    Yhteiselle lumilajitielle ovat lähdössä ainakin maastohiihto, mäkihyppy, yhdistetty, hiihtosuunnistus, ampumahiihto – kiinnostusta on myös alppilajeissa ja lumilautailussa. Ohjelmakokonaisuus on suunniteltu niin, että jokainen lajikoulutettava saa vankan yleistiedon lisäksi riittävästi oman lajinsa II-tason koulutusta ja informaatiota. Toimintatavat saavat uusia muotoja ja paljon kiinnitetään huomiota ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitoihin sekä annetaan ohjeita saatavilla oleviin informaatiokanaviin.

    Ensimmäinen jakso järjestetään kolmella urheiluopistolla – Vierumäki, Vuokatti ja Rovaniemi - kaikkien talvilajien valmentajille kussakin paikassa samalla ohjelmalla niin, että mukana on myös oman lajin tai tärkeän lajiominaisuuden osioita. Jako voi tapahtua esimerkiksi kestävyyden ja taidon suuntaan. Kussakin opistossa on oma kurssijohtaja ja osan aikaa on paikalla/luennoimassa lajikouluttaja, joka ottaa tehtäväkseen oman lajin koulutettavien edistymisen seuraamisen. Ennen 1. jaksoa tehdään ennakkotehtäviä, jotka puretaan jaksolla ja sillä annetaan lisää pohdittavia/toteutettavia tehtäviä tulevalle etäjaksolle. Yleisteemana voidaan pitää erilaisia arviointeja, huomioita, itseoppimista ja itsensä kehittämistä ihmisenä sekä valmentajana.

    Toinen jakso on toimimista oman tai läheisen lajin leirillä marras-joulukuun aikana niin, että nähdään leirin aikana oman lajin harjoittelu oikeissa olosuhteissa lumella. Lajikouluttaja hyväksyy leirin koulutusympäristöksi niin, että leirin taso vastaa alueellisia leirejä ja valmentaja saa osoittaa sen ikätason, jonka valmennusta haluaa kotioloissaan kehittää. Leireille tulee selkeät tehtävät, joita kurssilainen toteuttaa leirin vastuuvalmentajan ohjeilla/rinnalla. Leirillä arvioidaan monia siihen liittyviä asioita – ohjelma, tavoitteet, valmentaja, harjoitteet, tekniikat jne. Kurssilainen toimii apuvalmentajana avustaen harjoituksissa, vetää sovittuja harjoitteita, arvioi urheilijoita ja huomioi oppimiskykyä kaikkiin suuntiin. Leiriltä lähdetään talven toimintoihin, tavoitteisiin ja jatketaan etätehtävien eteenpäin viemistä kohti kevään kaikkien kolmen 1. jaksosta alkanutta polkua olevaan yhteiseen viikonloppuun.

    Lumilajien II-tason valmentajakoulutuksen 3. jakso järjestetään kaikille lajeille yhteisenä Vuokatin Urheiluopistolla
    16. - 19.4.2015 toivoen, että koolle saadaan mittava 40 - 50 innokkaan valmentajan joukko. Jaksolla puretaan itsearvioinnit, suunnitelmien eteneminen sekä tavoitteiden onnistuminen. Ohjelmassa on yhteisiä luentoja ja käytäntöä sekä työpajoja ja myös oman lajin ja/tai oman lajiryhmän sisäistä toimintaa eri muodoissa. Jaksoon sisällytetään lajitekniikoiden koontia, valmennusfilosofiaa, tunneosaamista ja vuorovaikutustaitoja sekä ryhmätehtäviä.
    Lopuksi pohditaan, missä ollaan nyt, mihin halutaan päästä tulevaisuudessa, mitä se vaatii ja mitä ollaan valmiita sen eteen tekemään.

    Tavoitteiden täyttyminen, kokonaisarviointi sekä kaikkien tahojen palaute antaa tietoa jokaiselle, kuinka tämä pilottikoulutus on onnistunut jokaiselta mukana olleelta.