Uutisen päiväys

25.11.2017← Takaisin

Vantaan SM-hiihdot lähestyvät – olosuhteet uudistuvat

Vantaan Hakunilassa 12.-14.1.2018 järjestettävien SM-hiihtojen valmistelut ovat hyvässä vauhdissa. Vantaan kaupunki on tehnyt lukuisia uudistuksia parantamaan SM-hiihtojen osallistujien kisakokemusta. Kilpailujen vastaavana järjestäjänä toimii viidensiä SM-kisojaan isännöivä Vantaan hiihtoseura.

Kilpailureittien merkittävin parannus on stadionille vievän sillan leventäminen. Nykyisellään sillalta on tapahtunut paluu stadionille.

”Siltaa levitetään, jotta saadaan stadionin meno-paluu samaa reittiä”, toteaa laduista vastaava, lumimiehenäkin tunnettu Vantaan kaupungin liikuntapaikkamestari Juha Savolainen.

Tämä muutos palvelee myös yleisöä. Stadionkatsojat näkevät kisojen alkuhetketkin paremmin, kun aiemmin kisoissa käytössä ollut metsäsaarekkeen kierto heti stadionilta poistumisen jälkeen jää pois. Radan viimeiseen mäkeen tuleva alikulkutunneli helpottaa myös yleisön liikkumista kilpailualueella. Savolaisen mukaan viimeistelytyöt ovat käynnissä ja yleisön varten rakennettava alikulkutunneli on päälimaan ajoa vaille valmis.

Myös Hakunilan lumetusjärjestelmää kehitetään. Lumetusjärjestelmän vesiputkia on paranneltu lumettamisen helpottamiseksi. Kaupunki on hankkinut myös lisää uusia lumitykkejä. SM-hiihtojen lumetuksesta vastaa 12 tykkiä sekä muutamat tehtaalta tulevat varatykit. Uusista tykeistä pääsee iloitsemaan laajemminkin SM-hiihtojen jälkeen. Osa tykeistä on kisojen jälkeen tarkoitus siirtää Petikkoon, joten myös Länsi-Vantaalla voidaan jatkossa tykittää hiihtoladut. Tulevina talvina varmistetaan siis Hakunilan lisäksi hiihtomahdollisuudet myös Länsi-Vantaalla, mikäli talvet jäävät vähälumisiksi.  

Hakunilassa on järjestetty SM-kisoja neljästi aiemmin sekä Suomen Cupin osakilpailuja kiertueen alusta asti, kaudesta 2011-2012, lukuun ottamatta viime kautta. SM-hiihtojen myötä tehtävät parannukset hyödyttävät tulevaisuudessakin Hakunilassa hiihdettävien kisojen järjestelyjä. Kuitenkin suurimman osan aikaa ladut ovat vapaassa käytössä; niinpä SM-hiihtoja varten tehdyt satsaukset jäävät palvelemaan aivan jokaista hiihtäjää.

Teksti: Vantaan hiihtoseura / Janita Jäntti

Kuva: Kuvituskuva, kuva Rovaniemen Suomen Cupista, kuva: SHL/Touho Häkkinen