Uutisen päiväys

14.1.2017← Takaisin

Myrskyn tuomat haasteet selätettiin tiimityöllä Vantaalla

Lasten Lumipäivät -kiertue valtasi torstaina ja perjantaina Vantaan Hakunilan urheilupuiston. Suomea tällä viikolla riepotelleet myrskytuulet ja sankat lumisateet osuivat tapahtuman kanssa päällekkäin, mutta tapahtuman järjestelyistä vastannut Vantaan Hiihtoseura ei antanut myrskyn lannistaa.

”Myrsky toi paljon haasteita, koska kyseessä on ulkoilmatapahtuma. Meillä oli onneksi loistava tiimi ideoimassa, miten asiat saadaan järjestettyä myös siinä säässä. Kaikki sujui lopulta superhyvin”, Vantaan tapahtuman vastuuhenkilö Laura Liikanen Vantaan Hiihtoseurasta kertoo.

Paikallisten alakoulujen oppilaat vierailivat torstaina ja perjantaina tapahtuma-alueella ja lisäksi torstai-iltana oli kaikille avoin perhetapahtuma. Järjestelyiden lisäksi yksi myrskyn tuoma haaste oli lämpimänä pysyminen.

”Keksimme yhdessä erilaisia jumppia lämpimänä pysymiseen. Kylmä tulee silloin, kun seisotaan vain paikallaan. Esimerkiksi ampumahiihdon ekoasepisteellä ja sammakkoheittopisteellä tehtiin välikyykkyjä, niin kylmä ei päässyt yllättämään”, Liikanen kertoo.

Lasten Lumipäiviin osallistuivat myös Sotungin lukion opiskelijat. He olivat mukana ohjaamassa koululaisia. Opiskelijoiden oli tarkoitus olla mukana vain koululaisten päivätapahtumissa, mutta osa opiskelijoista innostui niin paljon, että he tulivat myös illaksi mukaan.

”Hienointa oli kuulemma nähdä, kuinka onnellisiksi lapset tulivat lumessa liikkumisesta”, Liikanen hymyilee.

Seuraavana vuorossa Espoo

Lasten Lumipäivät -kiertue jatkuu ensi viikolla maanantaina ja tiistaina Espoossa. Kaikille avoin perhetapahtuma järjestetään maanantaina kello 17–20.

Leppävaaran urheilupuistoon nouseva tapahtuma-alue pitää sisällään kaikki suositut lumiset rastit: maastohiihdon, mäkihypyn minimäestä, suksicrossin, lumipelit ja ampumahiihdon tarkkuuspisteet. Espoossa on myös mahdollisuus testata ampumahiihdon ekoaseita ja Tuisku-maskotti on mukana innostamassa lapsia lumilajien pariin.

 

Lasten Lumipäivät Espoo, Espoon Hiihtoseura

Leppävaaran urheilupuisto, 16.–17.1., Iltatapahtuma perheille maanantaina 16.1. kello 17–20

Lasten Lumipäivät -kiertue jatkuu Espoon jälkeen Hämeenlinnassa. Katso koko kiertueaikataulu täältä.

Lisätietoja:

Vantaa, tapahtuman vastuuhenkilö Laura Liikanen, p. 045 1132070

Espoo, tapahtuman vastuuhenkilö Jari Virtanen, p. 040 5627724

Tiedottaja, Lasten Lumipäivät, Lotta Lybeck, lotta.lybeck@source.fi / p. 050 3052179

Jutun kuva: Joel Nykter