Uutisen päiväys

19.12.2018← Takaisin

Maailmancup huipensi Vuokatti Sportin huikean paraurheiluvuoden

Keskiviikkona päättynyt parahiihdon ja -ampumahiihdon maailmancup huipensi vuoden, jonka aikana Vuokatti Sport teki paraurheilun toiminnassaan kaikkien aikojen kovimman liikevaihtonsa, noin 700 000 euroa.

– Se tulee siitä, että meillä oli maailmancupit tänä vuonna sekä helmikuussa että joulukuussa ja lisäksi paljon pitkällä viipymällä täällä harjoitelleita joukkueita, Vuokatti Sportin valmennuskeskuksen johtaja Jyri Pelkonen sanoo tyytyväisenä.

Pitkillä leireillä Vuokatissa viihtyivät Ukraina, Venäjä, Etelä-Korea ja Japani. Se kertoo osaltaan siitä, että lumilajien paraurheilutoiminta on ollut Vuokatti Sportille erityisen onnistunut valinta yhdeksi painopistealueeksi vuodesta 2007 alkaen. Majoitusvuorokausia paraurheilu tuo vuodessa noin 7000.

– Vuosittain Vuokatissa on iso määrä toimintaa. Sen lisäksi olemme päässeet hyvin sisälle Kansainvälisen paralympiakomitean (IPC) verkostoon. Tämä takaa jatkuvuutta kisarintamalla ja mahdollistaa markkinoimisen IPC:n kautta suoraan oikealle kohderyhmälle. Pyrimme pitämään asemamme myös jatkossa, sillä tällaista asiakasmäärää on erittäin vaikeaa saavuttaa muilla keinoin, Pelkonen sanoo.

Tällä kertaa parahiihdon ja -ampumahiihdon maailmancupissa suomalaiset eivät yltäneet kolmen joukkoon. Kärkisijat jakautuivat kuitenkin laajalle, sillä Norjan, Ruotsin, Yhdysvaltojen, Ukrainan, Japanin, Ranskan, Kanadan, Itävallan, Saksan, Puolan, Etelä-Korean, Valko-Venäjän ja Brasilian urheilija tai urheilijoita nähtiin kolmen joukossa.

Opiskelijat ja laaja yhteistyöverkosto tärkeässä roolissa

Maailmancupin järjestelyihin on löytynyt taloudellisesti järkevä ja kaikin puolin toimiva konsepti, jossa tärkeässä roolissa ovat Vuokatti Sportin liikunnanohjauksen perustutkinnon opiskelijat.

– Tällaisilla tapahtumilla saadaan opiskelijoille mieleistä tekemistä ja oppisisältöjä muun muassa tapahtumajärjestämiseen ja kansainvälistymiseen. Tapahtuman näkökulmasta nämä ovat win-win-tilanteita: me tapahtumajärjestäjä saamme motivoitunutta ja innostunutta porukkaa tekemään kisoja, opiskelijat saavat arvokasta kokemusta, lisää osaamista ja merkintöjä opintoihinsa, Pelkonen sanoo.

Vuokatti Sport myös kehittää jatkuvasti myös parahiihtäjille suunnattuja palveluita yhteistyössä muun muassa Jyväskylän yliopiston liikuntateknologian yksikön ja Suomen Biathlon Oy:n kanssa.

– Olemme pystyneet rakentamaan ja testaamaan tulospalvelua sekä ampumasuoritusta analysoivaa laitteistoa. Lisäksi olemme pystyneet promoamaan näihin liittyviä palvelutuotteita, jotka ovat jatkossa Vuokatissa hyödynnettävissä. Yliopisto on lisäksi ollut tiiviisti mukana IPC:n luokitteluihin liittyvissä tutkimusprojekteissa.

Vuokatti aikoo jatkossakin olla kehityksen eturintamassa ja aktiivisesti mukana yhteistyöhankkeissa parahiihdossa.

– Kaikki nämä kontaktit tekevät Vuokattia tunnetuksi, entistä kansainvälisemmäksi ja houkuttelevammaksi. Mitään ei tapahdu hetkessä, mutta systemaattisella ja periksiantamattomalla asenteella hyviä asioita tapahtuu, Pelkonen sanoo.

Seuraavan kerran Vuokatti on parahiihdon ja -ampumahiihdon maailmancupin kalenterissa joulukuussa 2020.