Uutisen päiväys

26.3.2019← Takaisin

Kainulainen ja Vuorela odottavat innolla Äänekosken SM-hiihtoja

Maastohiihdon kotimainen kilpailukausi huipentuu kahtena viikonloppuna SM-kilpailuihin, joita isännöivät Äänekoski ja Ylitornio. Äänekosken kolmipäiväinen rupeama alkaa perjantaina parisprintillä, jatkuu lauantaina vapaan normaalimatkoilla ja huipentuu sunnuntaina takaa-ajoihin.

Lukuisilla suomalaishiihtäjillä edessä on kauden yksi isoista kohokohdista ja odotus on ollut sen mukaista. Hämeenlinnan Hiihtoseuran Anni Kainulainen ja Jämin Jänteen Markus Vuorela ovat kaksi hiihtäjää, jotka odottavat viikonloppua innolla.

– Virtaa riittää, tässä olen viikkokausia vaan odotellut näitä kisoja. Edellinen tärkeämpi kisa oli Lahden maailmancup, siitä kuitenkin on 1,5 kuukautta. Olin vähän flunssassa, mutta olen hyvin toipunut siitä, ja hyvillä fiiliksin olen lähdössä. Erityisesti parisprintin olen naulannut loppukauden tavoitteeksi, että yrittäisin siinä olla hyvässä iskussa, Kainulainen sanoo.

Hämeenlinnan Hiihtoseura on perinteisesti ollut kova sekä parisprintissä että viesteissä. Mitaleista käydään Äänekoskella jälleen mielenkiintoinen kamppailu, sillä kovia kaksikoita on muillakin seuroilla.

– Ratahan on aika helppo, mutta ennusteethan lupaavat jopa +10 perjantai-iltapäivälle. Jos olosuhde on tosi raskas, se tuo siihen oman lisänsä. Oletusarvoisesti varmaan neljä kovaa joukkuetta on mitalikamppailussa, me, Kainuun Hiihtoseura, Vuokatti Ski Team Kainuu ja Ikaalisten Urheilijat ainakin ovat kovia, Kainulainen sanoo innokkaasti jo perjantaita odotellen.

Kainulainen on tänä vuonna ottanut hiihtäjänä askeleen eteenpäin, sillä hän nappasi Rovaniemellä uransa ensimmäisen palkintokorokesijan Suomen cupissa. Se toi myös valinnan maajoukkueeseen Rukan maailmancupiin, mikä kuitenkin jäi sairastumisen vuoksi väliin.

– Olen mielestäni perinteisellä kehittynyt tänä vuonna, varsinkin noilla lyhyemmillä matkoilla. Tällä kaudella on tullut selkeä tasonnosto ja ehkä näyttö itsellenikin, että voisi olla mahiksia pärjätä. Täytyy keväällä miettiä tarkempaa analyysia kaudesta ja mitä jatkossa, mutta alustava ajatus on, että jos vielä enemmän satsaisi perinteisen sprinttiin. Se on varmasti parhaita matkojani, samoin perinteisen normaalimatkat, Kainulainen mietiskelee.

Äänekoskella parisprintin jälkeen hiihdetään vapaan kymppi, joka jälkeen naiset päättävät viikonloppunsa takaa-ajoon sunnuntaina.

– Vapaan kymppi on heikompia matka. Se on vähän kynnyskysymys, mutta toivon, että pystyisin omalla tasolla hiihtämään hyvän ja tasapainoisen hiihdon, että olisi kuitenkin kohtalainen lähtöpaikka takaa-ajoon. Sunnuntai on varmasti se parempi päivä. Hyvillä fiiliksillä olen. Vapaalla olisi jo hyvä, jos olisin sijoituksissa 15–20 paikkeilla. Siitä jos perinteisellä pystyisin napsimaan mahdollisimman monta sijaa lähemmäs kymppijoukkoa, siihen voisi olla tyytyväinen, tulevat vuodet hiihtoon täysillä panostava Kainulainen sanoo.

Äänekosken ja Ylitornion jälkeen hän jatkaa hiihtämistä Lapissa, muttei osaa sanoa, suuntaisiko vielä hiihtämään yhden matkan Lapponiassa tai Ylläs-Levin.

– Katsotaan, miten Äänekoski ja Ylitornio menevät, vieläkö on hiihtohaluja, Kainulainen sanoi hymyillen.

Vuorela: ”Kyllä siinä sauma olisi iskeä”

Markus Vuorelan tiivis kilpailukausi jatkuu urakkaviikolla, sillä hän kilpailee vielä ennen Äänekoskea sotilaiden SM-hiihdoissa Sodankylässä keskiviikkona.

– Luottavaisin mielin Äänekoskelle. Aika paljon on matkustelua, maanantaina ajoin Sodankylään ja torstaina täältä Äänekoskelle, lauantaina ja sunnuntaina Äänekoskella kilpaileva Vuorela sanoo.

Hän on päässyt mukavaan loppukauden vireeseen, joten odotuksia viikonloppuun on.

– Aika kova lataus on varsinkin lauantaille, ihan samalla lailla sunnuntaillekin, sillä perinteinenkin on kulkenut ihan hyvin. Jos lauantaina kulkee hyvin, varmaan pääsee ihan hyvällä lähtöasemalla sunnuntain kilpailuun. Olisi iskun paikka, joku kova on poiskin ja jotkut ovat olleet Kanadassa ja matkustaneet vielä vähän enemmän. Kyllä siinä sauma olisi iskeä, Vuorela sanoo.

Vuorela on tyytyväinen, että hän tahmean alkukauden jälkeen on pystynyt olemaan tasaisessa ja jopa nousujohteisessa kunnossa.

– Tulos on ollut aika tasainen ja jopa paranemaan päin. Olen saanut vakiinnutettua tasoni pikkuisen ylemmäs. Erityisen tyytyväinen olen, että pääsin maailmancupiin parikin kertaa ja jaksoin Holmenkollenin 50 kilometriä hiihtää. Kyllä kestävyysominaisuuksien täytyy olla mennyt aika paljon eteenpäin. Siihen olen tyytyväinen, Vuorela sanoo.

Äänekosken ja Ylitornion jälkeen hän ei usko kilpailevansa enää missään.

Kuva: Ristomatti Hakola ja Markus Vuorela kuuluvat Jämin Jänteen kovaan miesten tiimiin. Kuva: Heidi Lehikoinen