Uutisen päiväys

18.2.2017← Takaisin

Toinen kisapäivä on käynnissä – olosuhteet kunnossa

Lauantaina Hopeasompa-finaalin ohjelmassa on henkilökohtaiset kilpailut. Stadionpäällikkö Pekka Lampén kertoo, että ladut ovat hyvässä kunnossa.

– Yöllä oli pakkasta ja vaikka lumi hieman jauhaantuu päivän mittaan, uskon että olosuhteet pysyvät hyvinä.

Vapaan hiihtotavan kilpailumatka vaihtelee 13-vuotiaiden kolmesta kilometristä 16-vuotiaiden poikien kahdeksaan kilometriin.

Sprinttirataan verrattuna lauantain kilpailurata on tiukkojen, mutkaisten laskujen myötä vaikeampi. Järjestäjät ovat varautuneet huoltamaan haastavimpia osuuksia koko päivän.

– Laskuissa päivystää haravamiehiä, jotka huolehtivat siitä, ettei radalle pääse muodostumaan penkkoja, Lampén sanoo.

Kilpailunjohtaja Ville Niemelän mukaan perjantain sprintit sujuivat mallikkaasti.

– Eilen oli erinomainen kilpailupäivä – turvallinen, tasapuolinen ja tasokas. Järjestelyt toimivat ja saimme nauttia hienoista suorituksista.

Perjantaina sprinttihiihtäjiä oli nelisensataa, lauantain kilpailupäivä on vielä tiiviimpi.

– Tänään on noin 750 kilpailijaa. Päivä on toki järjestelyjen kannalta sillä tavalla helpompi, että lähdöt ovat kaikki samanlaisia, Niemelä sanoo.

Teksti: Tuomas MacGilleon
Kuva: Jani Huurne