Uutisen päiväys

19.2.2017← Takaisin

Kouvolan Hiihtoseura kahmi N16-viestikultaa

    N16-sarjan viestissä kolmella perinteisen osuudella oli mittaa kolme kilometriä. Voittajaksi seuloitui Kouvolan Hiihtoseuran 1-joukkue, jonka vanavedessä mitaleille ylsivät Ylikiimingin Nuijamiehet ja Lahden Hiihtoseuran 1-joukkue.

    Kouvolan Hiihtoseuran viestijoukkueessa kultaa huuhtoivat Karoliina Kuusisto, Elisa Mattila ja Sara Niittyviita.

    - Oma osuus ei sujunut tänään niin kovin hyvin, kommentoi Kouvolan Hiihtoseuran avausosuuden Karoliina Kuusisto.

    - Minun osuuteni taas sujui tosi hyvin. Suksi toimi tänään hienosti, toisen osuuden Elisa Mattila kertoi.

    - Viimeisessä mäessä iskin kovaa. Hiihto meni tänään suunnitelmien mukaan, kannustus lopussa oli huikea. Meillä on todella hyvä joukkuehenki, iloitsi kullalle joukkueensa nostanut ankkuri Sara Niittyviita.

    Hopealle hiihtänyt Ylikiimingin Nuijamiehet jäi kirkkaimmasta mitalista vain 5,3 sekunnin päähän. Mitalikolmikko hiihti järjestyksessä Emilian Nissinaho, Helmi Peipinen ja Roosa Riikola.

    - Hopea oli aivan loistava saavutus. Tämä taisi olla kymmeniin vuosiin ensimmäinen naisten viestimitali Ylikiimingin Nuijamiehille, ankkuri Roosa Riikola paljasti palan historiaa.

    - Yllättävän hyvin kulki oma osuus. Sain hyvin nostettua joukkuetta ylemmäs ja tänään oli tosi kiva hiihtää, ylikiiminkiläisten toisen osuuden sauvonut Helmi Peiponen kertoi tuntemuksistaan.

    Pronssi matkasi Lahteen, kun Hiihtoseuran 1-joukkue jätti pahimman uhkaajan Paltamon Urheilijat neljänneksi 4,1 sekunnin päähän. Eroa hopeisiin mitaleihin lahtelaisilla jäi tasan viisi sekuntia. Joukkueessa hiihtivät Mikaela Karjalainen, Ella Levanen ja Roosa Vantaala.

    - Tämä oli meidän joukkueellemme jo kolmas peräkkäinen viestimitali Hopeasommissa. Hiihtojärjestyksemme on aina ollut sama, osuudet sopivat hyvin ominaisuuksillemme. Yhteishenkemme on tosi hyvä, Lahden Hiihtoseuran avausosuuden hiihtäjä Mikaela Karjalainen tuumi.

    Teksti: Antti Raunio