Uutisen päiväys

19.2.2017← Takaisin

Espoon Hiihtoseura voitti N14-viestikultaa

Hopeasompa-finaalien viimeinen päivä käynnistyi N14-sarjan viestihiihdolla. Kolme osuutta perinteistä ja matkaa kolme kilometriä oli kisan teema. Ensimmäisenä maaliviivan ylitti Espoon Hiihtoseuran 1-joukkue. EHS nousi kärkeen viimeisellä osuudella ja loppusuoralla ankkuri Victoria Knape jätti hopeamitalistin 3,7 sekunnin päähän.

Kultajoukkueessa hiihtivät järjestyksessä Anni Heinonen, Pinja Aaltonen ja Victoria Knape.

- Hiihto meni todella hyvin. Voimia oli hiihtää oma osuus loppuun asti, kertoi EHS:n avaaja Anni Heinonen.

- Silloin kun kaikki joukkueen hiihtäjät ovat tasaveroisia, tulee hyvä tulos, iloitsi toisen osuuden hiihtänyt Pinja Aaltonen.

- Taktiikkana oli ottaa kiinni niin monta kuin vain pystyi. Lopussa pääsin ohi ja sen jälkeen annoin vain mennä täysiä, ankkurina hiihtänyt Victoria Knape kertasi loppua.

Hopealle hiihti Ylöjärven Ryhdin 1-joukkue. Kolmanneksi taisteli Lempäälän Kisa. Loppusuorataistelu hopeasta oli kiivas, sillä joukkueiden ero maalissa oli vain 0,3 sekuntia loppukurotuksen jälkeen.

Hopeajoukkueessa hiihtivät Emmi Henriksson, Elsa Torvinen ja Venla Haataja.

- Luisto oli suksissa hyvä. Lopussa tulin tasurilla ohi, hopeaa loppusuoralla saalistanut Ylöjärven Venla Haataja kertoi.

Pronssijoukkueessa hiihtivät Hetta Niemelä, Ella Noora Haapalehto ja Oona Kaikkonen. Kaikki LeKin hiihtäjäi olivat vielä alaikäisiä N14-sarjaan.

- Suksi pelasi tosi hyvin ja olin oman osuuteni kakkossijaan tyytyväinen. Kotiladuilla on ollut hienoa hiihtää ja koko viikonloppu on mennyt omalta osaltani todella hyvin, Lempäälän avausosuuden Hetta Niemelä muisteli. Hän oli viikonloppuna sijoilla 5, 6 ja 2.

- En odottanut, että olisimme mitalikamppailussa. Maalissa valmentajamme Ville Niemelä tuli itkien onnittelemaan, muisteli Kisan ankkuriosuuden hiihtänyt Oona Kaikkonen.

Teksti: Antti Raunio
Kuva: Jani Huurne