Uutisen päiväys

6.5.2011← Takaisin

Vuokatin Hopeasompa-leireille hakeminen

    Huomio! Ryhmä 2:n leiriajankohdat korjattu oikeiksi.


    Nyt nuorilla urheilijoilla on mahdollisuus osallistua hiihtoleireille ilman, että tarvitsee olla pois koulusta. Vuokatti Urheiluakatemia järjestää Hopeasompa-leiritystä kaudelle 2011 - 2012 siten, että urheilija majoittuu ja tekee harjoitukset Vuokatin Urheiluopistolla sekä käy iltapäivällä koulua Tenetin yläkoulussa. Leirejä on yhteensä neljä, joista yksi on kesällä ja kolme muuta kouluvuoden aikana.

    Leirit ovat kestoltaan viiden vuorokauden mittaisia. Ne alkavat sunnuntaina ja päättyvät perjantaina. Leirien valmennuksesta vastaavat lajiliiton valmentaja sekä Vuokatti Urheluakatemian valmentajat. Kouluasioiden järjestämisestä urheilijan oman koulun opettajien kanssa suunnittelee Tenetin yläkoulun yhdysopettaja.

    Leiritykseen valitaan 15 maastohiihtäjää hakemusten perusteella. Hakijoiden tulee olla ensi lukuvuonna 8. ja 9. luokan oppilaita eli vuosina 1996 ja 1997 syntyneitä urheilijoita. Valitut urheilijat jaetaan kahteen ryhmään. Toiseen tulee 10 maastohiihtäjää ja toiseen viisi. Jälkimmäiseen ryhmään osallistuu myös viisi ampumahiihtäjää. Ryhmät leireilevät kouluviikoilla eri aikaan. Kesäleiri on molemmille ryhmille yhteinen. Ryhmään valinta edellyttää sitoutumista osallistua kaikille leireille.

     

    Leiriajankohdat:

    Ryhmä 1
    vko 24 / 12. - 17.6.2011
    vko 36 / 4. - 9.9.2011
    vko 47 / 20. - 25.11.2011
    vko 12 / 18. - 24.3.2012 (päättyy la)

    Ryhmä 2:
    vko 24 / 12. - 17.6.2011
    vko 35 / 28.8. - 2.9.2011
    vko 45 / 6. - 11.11.2011
    vko 16 / 15. - 20.4.2012

     
    Leirien hinta
    52 €/vrk, joka sisältää valmennuksen sekä majoituksen ja täysihoidon Vuokatin urheiluopistolla.
     
    Hakeminen

    Lähetä hakemuksesi 17.5. mennessä sähköpostitse osoitteeseen jussi.piirainen@vuokattisport.fi. Hakemuksesta tulee ilmetä hakijan nimi, syntymäaika, hiihtoseura, kotikunta, koulun nimi, yhteystiedot (osoite, puhelin, sähköposti) sekä Hopeasomman loppukilpailun ja KLL:n mestaruushiihtojen tulokset kahden viimeisen kauden osalta. Mainitse myös, jos olet saanut Vuokatin HS-kilpailuista palkinnoksi yhden ilmaisen leiriviikon.

     
    Valinta
    Urheilijavalinnat tehdään heti hakuajan umpeuduttua ja niistä tiedotetaan 20.5.2011 mennessä SMH:n ja Vuokatti Urheiluakatemian internetsivuilla. Valituille tiedotetaan valinnasta myös sähköpostitse.
     
    Lisätietoja
    Jussi Piirainen, 050 367 2992, jussi.piirainen@vuokattisport.fi