Uutisen päiväys

25.11.2019← Takaisin

Seuratuen haku on käynnissä 17.12.2019 asti

    Seuratoiminnan kehittämistuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Seuratukea voivat hakea liikuntaa ja/tai urheilua järjestävät paikalliset, rekisteröityneet yhdistykset.

    Seuratuen tavoitteena on edistää matalan harrastuskynnyksen toimintaa lasten ja nuorten liikunnassa, kokeilla innovatiivisia toimintamalleja, lisätä toimintaan monipuolisuutta esimerkiksi uusien lajien kautta tai kehittää lajitoiminnan sisällä harrastustoimintaa. Seuratuen avulla voidaan myös vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä, sekä tukea vapaaehtoistyötä. Lisäksi seuratuella voidaan ennaltaehkäistä liikuntaharrastuksen lopettamista pitämällä nuoret mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina.

    Lisätietoa siitä, kenelle ja mihin seuratukea voi hakea, miten sitä haetaan, millä perusteilla ja ehdoilla sekä miten avustuksen käytöstä raportoidaan, löytyy täältä.

    Seuratuen haku tapahtuu sähköisesti Suomisportissa, johon pääset tästä.

    Hakemuksia sparrataan 16.12.2019 klo 16.00 asti ja Seuratuki tulee hakea 17.12.2019 klo 16.15 mennessä. 

     

    Lisätietoja, Sandra Sirén, sandra.siren@hiihtoliitto.fi