Uutisen päiväys

15.12.2017← Takaisin

Jouluinen tervehdys Hiihtoliiton puheenjohtajalta

Hyvät lumilajien ystävät,

Puolitoista kuukautta Hiihtoliiton puheenjohtajana on kulunut nopeasti. Tapaamisia ja keskusteluja oman väen ja sidosryhmien kanssa on ollut runsaasti. Talousasiat ovat luonnollisesti vahvasti esillä ja uusiakin rahoitusmuotoja on pohdinnassa. Uusi johtokunta kokoontui ensimmäisen kerran marraskuun puolivälissä. Meillä on erittäin motivoitunut ja monipuolista osaamista omaava johtokunta. Tämä joukkue yhdessä ammattitaitoisen henkilökunnan kanssa tekee kaikkensa lumilajiemme menestyksen hyväksi.

Sitä työtä tehdään suurella sydämellä myös kentällä. Minulla oli tilaisuus vierailla Etelä-Pohjanmaan Hiihto ry:n vuosikokouksessa. Osanotto oli hyvä ja keskustelu vilkasta. Isoimpana kysymyksenä nousivat esiin lumiolosuhteisiin liittyvät asiat. Säilöttyyn lumeen perustuva ensilumen latu maksaa n. 10.000 euroa per kilometri. Se on varsin kohtuullinen panostus erinomaisen kuntoliikunnan edistämiseen. Näitä latuja onkin tullut viime vuosina lisää. Enemmän kuitenkin kaivattaisiin, jotta Suomen hiihtoa rakastava kansa pääsisi ladulle aikaisemmin koko maassa.

Hiihtoliiton toiminnassa seuratoiminnan kehittäminen on yksi painopistealueista. Tämä näkyi mm. liittovaltuuston kokousviikonlopun yhteydessä. Pohdimme siellä yhdessä, mitä itse kukin voisi tehdä seuratoiminnan elävöittämiseksi. Marraskuussa toteutettiin seurakierros 12 paikkakunnalla. Kierroksen aikana tavattiin 29 seuran edustajia. Tapahtumat ovat olleet onnistuneita ja palautetta sekä kehittämisideoita on saatu myös liiton toimintaan. Ensi kevään seuraneuvottelupäivillä julkaistaan Hiihtoliiton uusi laatuseuraohjelma, jossa seurakehittämistä on tarjolla kehityksen eri vaiheissa oleville seuroille.

Lumilajien kilpailukausi on hyvässä vauhdissa niin kotimaassa kuin kansainvälisillä areenoilla. Olen erittäin iloinen Rukan maailmancupviikonlopusta. Kyse oli varsinaisesta super-Rukasta. Kaiken kaikkiaan 11 maailmancup kisaa vietiin onnistuneesti läpi ja kaikki mäkikisat kyettiin hyppäämään. Osanottajamaita oli ennätykselliset 31. Iso kiitos hienoista järjestelyistä niin omalle väelle kuin kaikille kuusamolaisille järjestäjille, joista talkooväkeä oli yli 700.

Omat urheilijamme ovat aloittaneet kauden lupaavasti. Alkukausi osoittaa, että valmentajamme ja urheilijamme ovat tehneet edelleen hyvää työtä. Hiihtäjiemme erinomaisten suoritusten lisäksi on upeaa nähdä nuoren yhdistetyn joukkueemme lupaavat esitykset: palkintopallisijat Rukalla ja Lillehammerin joukkuekisan tiukka taistelu kolmannesta sijasta. On hienoa nähdä, että yhdistetyn joukkueen kanssa tehty systemaattinen vuosien työ tuottaa tuloksia. Myös mäkijoukkueessamme on nuoria lupaavia urheilijoita kokeneempien konkareiden lisäksi ja työtä on sielläkin tehty määrätietoisesti. Nyt tarvitaan muutamia onnistumisia, joiden kautta saadaan lisää itseluottamusta ja sen myötä lisää onnistumisia. Me voimme lähteä Etelä-Korean talviolympialaisiin myönteisin odotuksin.

Yksi urheilun kohokohdista, Urheilugaala järjestetään 18.1.2017. Vuoden Urheilija -veikkaukset käyvät kuumana. Yksi palkinnoista on myös Urheiluilmiö. Arvostan suuresti sitä, että tässä sarjassa on yksi ehdokkaista on: ”Maastohiihdon uskonpalautus ladulla ja katsomossa viiden suomalaismitalin saattelemana MM-kotikisoissa, 22.2 – 5.3.2017, Lahti".

Urheilumenestyksen lisäksi ehdokkuudesta todetaan, että ”uskonpalautus suomalaiseen hiihtoon näkyy myös onnistuneena yhteisöjen rakentamisena kisakatsomoissa ja oheistapahtumissa, jotka toivat lajin pariin runsaasti uutta yleisöä”. Tällaista tekstiä on hieno lukea. Tällainen ehdokkuus on jo hieno asia ja voitto kävi valinnassa miten hyvänsä. Tässä hengessä on hyvä jatkaa työtä lumilajiemme toimintaedellytysten turvaamiseksi myös tulevina vuosina.

Joulu on jo ovella ja urheilijammekin taustavoimineen pääsevät hengähtämään hetkeksi ja latautumaan olympia- ja muihin kisoihin. Lumiolosuhteisiin liittyen uutena Hiihtoliiton puheenjohtajana joululaulusuosikkejani ovat ”On hanget korkeat nietokset” ja ”Lunta tulvillaan on raikas talvisää”. Nuo laulujen sanat ovat olleet toiveunta useina vuosina. Toivottavasti alkanut talvi tekee lumilajiemme harrastajien toiveista totta.

Paljon kiitoksia Teille kaikille tänä vuonna tekemästänne hienosta työstä lumilajien hyväksi.

Toivotan Teille ja Läheisillenne Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta.
 

Markku Haapasalmi
Hiihtoliiton puheenjohtaja