Uutisen päiväys

9.2.2020← Takaisin

Iivo Niskanen yhdeksäs Falunissa – Krista Pärmäkoski hiihti kymmenenneksi

Falunin maailmancup-viikonloppu jatkui tänään sunnuntaina vapaan hiihtotavan 10 ja 15 kilometrin yhteislähtökilpailuilla.

Miesten kilpailun parhaimmasta suomalaissijoituksesta vastasi Iivo Niskanen, joka hiihti kilpailussa yhdeksänneksi. Ristomatti Hakola ylsi kilpailussa uran parhaaseen vapaan hiihtotavan normaalimatkan sijoitukseen ja oli 11:s.

Lyhyellä 2,5 kilometrin radalla hiihdetyssä kilpailussa lähdettiin pitämään heti alusta lähtien vauhtia. 

– (Hans Christer) Holund oli luonut taktiikan toisenlaiseksi kuin kuviteltiin etukäteen. Ei vaan kestänyt loppuun asti, viimeinen kierros oli vaikea, kun ei pysynyt enää kärkiletkan mukana. Kovempi kisa kuin ounasteltiin, ei riittänyt tänään tuon parempaan, totesi Niskanen.

Hakola lähti kilpailuun lähtönumerolla 26. Järkevä taktiikka mahdollisti uran parhaan sijoituksen vapaan normaalimatkalla.

– Alkuun yritin panostaa, että saisi hyvät pelipaikat. Kyllähän tuli rivakasti lähdettyä ja sain nostettua itseni ylemmäksi, siellä oli mukavampi hiihtää. Tilaa oli riittävästi, vaikka tulikin etukäteen haukuttua, että ahdasta tulee olemaan. Loppu oli hyvä ja nostin vielä siinä muutaman sijan, kertasi Hakola.

Suomalaismiehistä pisteille hiihti myös Perttu Hyvärinen, joka oli kilpailun 22:s. 

– Vauhdikas kisa, otin jopa aika riskillä, että pysyisi siinä mukana. Ensimmäiset kaksi kierrosta oli kovaa, sen jälkeen loppui virta aika hyvin. Ei ihan parasvireinen päivä, siihen nähden jopa ihan tyytyväinenkin sijoitukseen, totesi Hyvärinen.

Lauri Lepistö oli 56:s ja Lauri Vuorinen hiihti sijalle 71. Vauhdikkaan kilpailun voittoon taisteli Venäjän Alexander Bolshunov ennen Norjan Sjur Rötheä. Venäläinen Ivan Jakimushkin hiihti kolmanneksi.

Tulokset

Urheilijoiden kommentteja SoundCloudissa

Krista Pärmäkoski vastasi parhaasta suomalaissijoituksesta naisten kymmenen kilometrin kilpailussa. Pärmäkoski hiihti vauhdikkaan kilpailun kymmenennelle sijalle. Kilpailussa lähdettiin pitämään vauhtia heti lähtölaukauksesta.

–  Vähän kostautui toisella kierroksella ja kolmannella kierroksella oli pieni, hetkittäinen toivon menetys. Vikalle kierrokselle löytyi hyvä taisteluilme. Odotin itseltäni parempaa, tänään sija oli nyt tuo ja siihen on tyytyminen, totesi Pärmäkoski. 

Pärmäkoski on maininnut kauden päätavoitteekseen ensi viikolla alkavan pohjoismaiden Ski Tourin.

– Toivottavasti siellä olisi parempi jalka ja tulisi parempia suosituksia, kommentoi Pärmäkoski. 

Suomalaisista pisteille hiihtivät myös Laura Mononen (18s:) ja Kerttu Niskanen (20:s). Anne Kyllönen oli kilpailun 36:s, Johanna Matintalo 56:s ja Katri Lylynperä hiihti maaliin sijalle 62. 

Kilpailun voittoon kiiti Norjan Therese Johaug, eroa toiseksi hiihtäneeseen Ruotsin Ebba Andersoniin kertyi vain 6,5 sekuntia. Kolmannen sijan nimiinsä vei Norjan Heidi Weng.

Tulokset

Urheilijoiden kommentteja SoundCloudissa

Kuva: SHL / Touho Häkkinen