Uutisen päiväys

27.6.2017← Takaisin

Hiihtoliiton puheenjohtajan kesäkuun tervehdys

Hyvät hiihtourheilun ystävät,

Tätä kirjoitettaessa akuutein uutinen on se, että Suomen Hiihtoliitto, Lahden kaupunki ja Lahden Hiihtoseura ovat laatineet uuden yhteistyösopimuksen talvikisojen järjestämisestä Lahdessa seuraavan 15 vuoden ajan. Lahden kaupunginhallitus on omalta osaltaan hyväksynyt sopimuksen ja Lahden Hiihtoseura käsittelee sopimusta lähipäivinä. Samalla Lahti Events myönsi Hiihtoliitolle pitkän aikavälin maksujärjestelýn koskien Lahden MM-tappiota. Tämä on Hiihtoliiton tulevaisuuden kannalta relevantti asia ja haluankin erittäin lämpimästi kiittää kaikkia tahoja, jotka ovat yhteistyöllään ja panoksellaan myönteiseen lopputulokseen vaikuttaneet. Liittomme voi tämän sopimuksen jälkeen jatkaa toimintaansa vakaasti eteenpäin.

Kuten tiedämme MM-hiihdot onnistuivat muuten loistavasti, mutta taloudellisesti kisat tuottivat Hiihtoliitolle yli 1,6 miljoonan tappion. Negatiivisen lopputuleman tiesimme jo heti kisojen päättyessä. Tietyt kustannuserät ylittivät kuitenkin vielä hallitukselle etukäteen annetun ennusteen ja siksi tulos painui ilmoitetulle ei-tyydyttävälle tasolle. Kisajärjestäjille koitui yllättäviä lisäkuluja turvallisuudesta, liikenneohjauksesta ja tilapäisestä rakentamisesta. Kisojen pääsihteeri Janne Leskinen kävi Hiihtoliiton Seuraneuvottelupäivillä antamassa seuraväelle ja päätöksentekijöille kisojen lopputulokseen johtavista tekijöistä perusteellisen selvityksen. Asiaa on myös tuotu avoimesti esiin julkisuudessa. Enempää ei voi tällä erää asian kommunikoinnin suhteen tehdä. Kisathan eivät sinällään projektina tuottaneet tappiota, mutta etukäteen sovitut maksut veivät Hiihtoliitolta mahdollisuuden hyvään positiiviseen taloudelliseen tulokseen.

On täysin selvä, että tulevien kisojen vastuussa olevat hakijat ja tahot joutuvat miettimään sopimusrakenteita täysin uusiksi. Sopimusmalli oli Hiihtoliitolle tässä toimintaympäristössä täysin kestämätön. Suomalainen urheilu, yhteiskunta ja Lahden talousalue olivat kisojen hyötyjiä. Suorat taloudelliset vaikutukset olivat yli 25 miljoonaa euroa.

MM-hiihdot tarjosivat katsojille maailmanluokan elämyksiä ja palauttivat hiihtolajit suomalaisten sydämiin. Olemmekin Hiihtoliitossa heti kisojen jälkeen tehneet pyyteettä töitä uusien kumppanuuksien eteen. Pitkäaikainen pääyhteistyökumppani St1 teki Hiihtoliiton kanssa heti seuraavan olympiadin (2018-2022) mittaisen yhteistyösopimuksen. Myös katkolla olleista kumppanuuksista Finnfoam ja Europcar päättivät jo jatkaa yhteistyötä kanssamme. Näyttääkin siltä, että suurin osa isoista kumppaneistamme jatkaa hiihtourheilun parissa myös tulevaisuudessa. Ja uusia haetaan koko ajan. Elo-syyskuussa tulemme uutisoimaan lisää yhteistyökumppaneiden sopimuksia. Talouden kivijalkanamme on myös viime syksynä julkistettu kymmenvuotinen mediasopimus ja vahvat maailmancuptapahtumat.

Hiihtoliiton tilinpäätös valmistuu syksyllä. Lahden tulos painaa omaa pääomaa reilusti miinukselle. Tärkeintä on kuitenkin kassan riittävyys. Hyvästä Lahden maksusopimuksesta ja meneillään olevan kauden ylijäämäisestä budjetista huolimatta elämme tarkan euron aikoja. Hiihtoliitto olisi kokonaisuutena ilman Lahtea pysynyt budjetissaan ja tehnyt suunnitellun ja budjetoidun selkeästi positiivisen tuloksen. Siitä Hiihtoliiton operatiiviselle organisaatiolle iso kiitos. Lajeista maastohiihto pysyi budjetissa. Mäkihypyn ja yhdistetyn kokonaistulos oli haastavampi. Tuottopuoli on edelleen se murheenkryyni ja nyt kun ylijäämätuloutusta ei pystytä jakamaan lajille budjetoidusti, joudumme jatkamaan kovaa kustannuskuria ko. lajeissa tulevaisuudessa. Hiihtoliiton johtokunnan ja mäki-yh:n johtoryhmän onkin käynnistettävä lähitulevaisuudessa perusteellinen strategiatarkistelu lajien jatkuvuuden turvaamiseksi. 

Urheilun osalta voidaan todeta, että maajoukkueleiritys on alkanut suunnitellusti. Yhteistyö Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön kanssa sujuu hyvin. OKM myönsi viime viikolla urheilija-apurahoja ja kokonaisuudessaan Hiihtoliiton alla olevista lajeista 41 urheilijaa sai apurahaa. Kaiken kaikkiaan olympialaisiin valmistautuminen on aikataulussaan ja ei ole mitään syytä epäillä hyvää menestystä myös Etelä-Koreasta ensi helmikuussa. Olemme myös hakemassa nuorten Pohjoismaisten lajien MM-kisoja Vuokattiin vuodeksi 2019. Mahdollisuutemme ovat hyvät. Muista hankkeista mainittakoon yhdessä Ski Sport Finlandin ja Suomen Lumilautaliiton kanssa meneillään oleva projekti 2023, jonka tavoitteena lumilautailun ja freestylen yhteiset MM-kilpailut Rukalla.

Talvi, kevät ja alkukesä on ollut organisaatiolle hektinen. On ollut erinomaisia asioita ja haasteita. Matka jatkuu ja eteenpäin voi katsoa kuitenkin luottavaisesti. 

Haluan toivottaa teille kaikille oikein hyvää loma-aikaa ja palataan asiaan heti loppukesästä.

Jukka-Pekka Vuori
puheenjohtaja
Suomen Hiihtoliitto