Uutisen päiväys

3.10.2019← Takaisin

Puheenjohtajan tervehdys liittovaltuuston jälkeen

Hyvät lumilajien ystävät,

lumilajiemme uusi kausi lähestyy hyvää vauhtia. Ensimmäiset kisat ovat jo kuukauden kuluttua Vuokatissa. Urheilijoidemme valmistautuminen tulevaan kauteen on sujunut suunnitelmien mukaan. Tapasimme uuden toiminnanjohtajamme Ismo Hämäläisen kanssa hiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn maajoukkueet pari viikkoa sitten. Ilmapiiri joukkueissa on hyvä. Kävimme avoimet keskustelut ja saimme hyviä evästyksiä tulevaisuutta ajatellen.

Viime viikonloppuna oli liittovaltuuston kokous. Siinä vahvistettiin edellisen tilikauden tilinpäätös, hyväksyttiin kuluvan kauden budjetti ja valittiin uusia johtokunnan jäseniä.

Olemme edenneet talouden tasapainottamisessa pitkän tähtäimen suunnitelmamme tahdissa. Kahden tilikauden hyvillä tuloksilla olemme lyhentäneet taseessa olevaa alijäämää yli 700.000 euroa. Samaan aikaan olemme kyenneet tarjoamaan urheilijoillemme kilpailukykyiset edellytykset valmentautua. Keskeistä on ollut tulopuolen varmistaminen ja tiukka kulukuri kaikilla tasoilla. Yhteistyökumppaniemme roolia ei voi koskaan liikaa korostaa. Heidän tukensa on ratkaisevan tärkeä. Siitä suuri kiitos heille.

Taloustiimimme ja koko henkilökunta on hoitanut työnsä erinomaisesti myös talouden näkökulmasta. Raha ja talous eivät ole itsetarkoitus, mutta välttämätön edellytys kaikelle toiminnalle. Parhaat kiitokset henkilökunnallemme talouden tasapainottamisohjelman tinkimättömästä toteuttamisesta. Hiihtoliiton talous on toki edelleen tiukka, mutta hallinnassa.

Liittovaltuuston kokouksessa saimme johtokuntaamme kaksi uutta jäsentä, Asikkalan kunnanjohtajan Rinna Ikola-Norrbackan ja Scandic Hotels Suomen toimitusjohtajan Aki Käyhkön. Muut johtokunnan jäsenet ovat Suomen Metsäyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Kirsi Joensuu, Kuortaneen Urheiluopiston linjajohtaja Jarmo Luuri, Vauhti Speed Oy:n hallituksen puheenjohtaja Martti Uusitalo, Likesin tutkija Kati Lehtonen, Tampereen teknillisen yliopiston professori Lauri Kettunen, johtamisen ammattilainen, yrittäjä Juhani Huhtala ja allekirjoittanut, eläkkeellä oleva entinen Nordea Pankki Suomen varatoimitusjohtaja. Johtokunnan kokouksissa on mukana lisäksi liittovaltuuston puheenjohtaja, Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja, kauppaneuvos Heikki Hämäläinen.

Johtokuntaa täydentävät tarvittaessa varajäsenemme, joita ovat Lapin Urheiluopiston toimitusjohtaja Heikki Keskitalo, eläkkeellä oleva alppivaikuttaja ja lajiaktiivi Jari Lehtinen, Vierumäen Urheiluopiston opettaja Riina Valto ja pitkän työuran British Airwaysin asiakkuusjohtajana tehnyt Satu Kalajainen.

Meillä on johtokunnassa erittäin laaja-alaista osaamista. Yhteiskunnan eri osa-alueet ovat hyvin edustettuna. On tutkijataustaa yliopistomaailmasta, yrityselämän edustajia, julkisen sektorin ja urheiluopiston palveluksessa olevia ihmisiä. Ja mikä tärkeää kaikilla on omakohtaista urheilijataustaa, seuratoiminnan kokemusta sekä oman että lasten harrastusten kautta. On intohimoa ja aitoa halua toimia lumilajiemme hyväksi. Uudet johtokunnan jäsenet täydentävät omalla, ajantasaisella osaamisellaan hienosti meidän joukkuettamme.

Jännityksellä taas odotamme, koska saamme meidän lajiemme kannalta niin välttämätöntä lunta maahan. Ensimmäiset ensilumenladut avataan jo ensi viikolla. Ilmastonmuutos ja sen myötä olosuhteet ovat lumilajiemme olemassaolon kysymyksiä. Olemmekin käynnistämässä projektia olosuhteiden kehittämiseksi. Siihen tarvitsemme laajaa yhteistyötä mm. liikunnan aluejärjestöjen, seurojen, kuntien ja valtakunnan päätöksentekijöiden kanssa.

Kysymys ei ole pelkästään kilpaurheilusta. Haluamme liittona olla lisäämässä mahdollisuuksia lumilajien harrastamiseen, jotta urheiluseuroillamme olisi paremmat edellytykset saada lisää lapsia ja nuoria lajiemme pariin. Luonnollisesti kaiken ikäiset kuntoilijat koko Suomessa kaipaavat mahdollisuuksia hiihdon harrastamiseen. Hyvinä lumitalvina on nähty, kuinka upea määrä hiihtäjiä on esimerkiksi pääkaupunkiseudun laduilla. Kysymys on kansanterveydenkin kannalta merkittävä.

Lunta tarvitsevat myös mäkihyppääjämme. Pienistä lumihyppyreistä se harrastus alkaa. Hyppäämiseen liitettävä taitoharjoittelu vahvistaa yleistä kehonhallintaa ja koordinaatiota, jotka tukevat yleisiä liikkumiselle asettuja tavoitteita. On siis välttämätöntä, että meillä on pikkumäkiä, joissa voi harjoitella perusliikunnan oppeja ja joista harrastuksen jatkumisen myötä siirrytään isompiin mäkiin. Isompien mäkien valtakunnallisen verkoston ylläpitäminen ja kehittäminen on myös huomioitava, jotta varmistamme harrastuksen ladun huipulle saakka.

Kaiken kaikkiaan meillä Hiihtoliitossa on uuden toiminnanjohtajamme Ismo Hämäläisen johdolla vahva kehittämisen meininki. Me teemme töitä jatkuvan parantamisen hengessä. Aina on mahdollisuuksia ja vara parantaa. Lajimme ovat suosittuja ja katsojaluvut ovat epäilemättä taas hienoja tulevan talven Ylen tv-lähetyksissä. Arvokisoja ei lentomäen ja nuorten MM-kisoja lukuun ottamatta ensi talvena ole, mutta maailmancupkisoja sitäkin enemmän kotimaisten kilpailujen lisäksi. Lähdemme uuteen kauteen myönteisin odotuksin.

Toivotan kaikille hyvää syksyn jatkoa ja talven odotusta,

Markku Haapasalmi
puheenjohtaja
Suomen Hiihtoliitto