Uutisen päiväys

2.10.2020← Takaisin

Puheenjohtajan kirje 2.10.2020

Hyvät lumilajien ystävät,

Kesä 2020 on takanapäin ja me talvilajien edustajat suunnittelemme tiiviisti tulevaa kautta. Siinä onkin suunnittelemista. Korona aiheuttaa sen, että pöydällä on vähintään kolmenlaisia budjettiskenaarioita ja toimintasuunnitelmia.

Kansainvälisen Hiihtoliiton peruslähtökohta on, että maailmancupkausi ja MM-kilpailut viedään läpi kokonaisuudessaan. Vastuu kaikista toimista on joka tapauksessa kansallisella järjestävällä taholla niin taloudesta kuin terveysturvallisuudestakin. Kansallisten viranomaisten vaatimusten mukaisesti toimitaan.

Suomen asema maailmancupin avaajana on otollinen. Meillä koronatilanne on toistaiseksi hyvä, kokemusta hyvien kansainvälisten tapahtumien järjestämisestä on korona-aikanakin ja meillä on hyvä lumivarmuus säilölumen ansiosta. Ruka Nordic järjestetään 27.–29.11.2020 ja sen osalta on tehty päätös, että tapahtuma järjestetään ilman yleisöä.

Suomen Cupin ja SM-kisojen järjestämisen kannalta tilanne on helpompi. Näillä näkymin kykenemme toteuttamaan ne suunnitelmien mukaisesti. Vuokatista aloitetaan perinteisesti 7.–8. marraskuuta ja Taivalkoskella jatketaan kaikissa lajeissa 21.–22.11. Lajiemme osalta lähdemme siitä, että kansallinen kilpailukalenteri kyetään viemään läpi suunnitellusti.

Me olemme tiiviissä yhteistyössä Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä muiden viranomaisten kanssa terveysturvallisuuden vaatimista toimenpiteistä. Jo tässä vaiheessa haluan kiittää kaikkia viranomaisia erittäin rakentavasta ja ratkaisukeskeisestä yhteistyöstä.

Yhden ison muutoksen tulevan talven suunnitelmiimme korona on jo aiheuttanut. Helsingin Olympiastadionille tammikuun lopulle suunniteltu hiihdon huipputapahtuma Helsinki Ski Weeks joudutaan siirtämään kevättalveen 2022. Tämä on todella valitettavaa, sillä tapahtuma on saanut hienon vastaanoton ja ideaa on pidetty erinomaisena.

Keskeiset perusteet siirrolle ovat vallitseva koronatilanne, nykyiset viranomaisten ohjeet sekä koronapandemian etenemisen näkymät. Näistä syistä johtuen riskit ovat liian suuret. Haluamme toimia vastuullisesti terveyden ja turvallisuuden näkökulmasta joka suuntaan.

Toinen merkittävä siirto koskee Euroopan Nuorten Talviolympiafestivaaleja, jotka piti järjestää Vuokatissa ja Lahdessa 6.–13.2.2021. Ne siirtyvät pidettäviksi joulukuussa 2021.

Yksi hiihtomaailmaa puhuttava asia on Kansainvälisen Hiihtoliiton tulevalle kaudelle päättämä fluorivoiteiden kielto ympäristö- ja terveyssyiden vuoksi. Perusteet ovat hyvät ja ymmärrettävät. Me Hiihtoliitossa allekirjoitamme ne täysin. Ajoitus on kuitenkin näissä olosuhteissa huono.

Fluorikieltoa koskien olemme tehneet Kansainväliselle Hiihtoliitolle esityksen käyttöönoton siirtämisestä yhdellä vuodella. Perusteemme ovat 1) testausmenetelmän ja -laitteiston keskeneräisyys ja saatavuus kansallisiin kilpailuihin, 2) mahdollisten eri sääntöjen voimassaolo johtuen maailmancuptason alla olevien kilpailujen valvonnan puutteista, 3) testauksen ja valvonnan puutteen aiheuttama toiminnan sekavuus ja 4) kustannusten nousu nuorten urheilijoiden osalta, mikä voi johtaa harrastajakatoon.

Kokonaisuutena ottaen hyvän ja ymmärrettävän asian lanseeraaminen muutenkin haasteellisena aikana aiheuttaa paljon ylimääräistä työtä, kustannuksia ja päänvaivaa. Toivomme kovasti, että säännön voimaantuloa siirretään yhdellä vuodella eteenpäin.

Suomen Olympiakomitealle valitaan uusi puheenjohtaja ja hallitus 21.11.2020. Hiihtoliiton johtokunta nimesi minut kesäkuun kokouksessaan Hiihtoliiton ehdokkaaksi Olympiakomitean hallitukseen. Haluan tehdä työtä Suomen urheilun ja liikunnan toimintaedellytysten turvaamiseksi ja parantamiseksi. Uhkia esimerkiksi rahoituksen osalta on paljon ilmassa tulevina vuosina.

Toivotan Teille kaikille energiaa ja innostusta tulevalle hiihtourheilukaudelle. Keskitytään tekemään työtä niiden asioiden hyväksi, joihin voimme vaikuttaa. Toivomme hartaasti, että kausi päästään viemään läpi mahdollisimman täysipainoisesti. Lähdemme siitä, että tulevanakin talvena lumilajit liikuttavat.


Voimia ja terveyttä toivottaen.


Markku Haapasalmi
Hiihtoliiton puheenjohtaja