Uutisen päiväys

11.3.2015← Takaisin

Puheenjohtajan kirje 11.3.2015

    Hyvät hiihtourheilun ystävät,

    Kevään kotimaiset maailmancupin osakilpailut ovat takana. Haluan ensinnäkin kiittää kaikkia vastuuhenkilöitä ja työntekijöitä hienosta panoksesta kisojen onnistumisessa! Järjestyksessään 90. Salpauselän kisat olivat hyvä välitestipaikka kohti Lahden omia MM-kisoja. Lahden maailmancupin ennakkomyynti ja yritysmyynti sujuivat erinomaisesti. Valitettavasti sääolosuhteet eivät olleet tällä kertaa yhtään puolellamme. Sunnuntain kisasää oli surkein vuosikymmeniin. Se verotti yleisömäärää. Harmi sinänsä, sillä erityisesti viimeisenä kisapäivänä tuloksemme olivat erittäin hyvällä tasolla. Myös Puijon Hiihtoseuralle erityiskiitokset. Kuopion maailmancupin osakilpailu saatiin kuin saatiinkin vietyä läpi erittäin haastavista tuulilukemista huolimatta. Kisan siirtäminen isosta mäestä pikkumäkeen tuolla nopeudella taisi olla maailmanennätys alallaan.

    Falunin päättäjäisseremoniassa vastaanotimme Kansainvälisen Hiihtoliiton virallisen kisalipun. Myös Tasavallan Presidentti kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan. Vastuu on nyt viimein meillä tavoitteena järjestää kahden vuoden päästä kaikkien aikojen parhaat pohjoismaisten lajien MM-kisat. Haaste on kova ja kaiken pitää onnistua tuon unelman saavuttamisessa. Työrauha pitää nyt taata. Kisojen onnistumista ei voi vierittää pelkän järjestävän kisaorganisaation vastuulle. Vastuu on koko suomalaisella hiihtoperheellä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Menestys tuo yleisöä ja sponsoreita. Mutta menestys ei ole kaikki kaikessa. Tarinat ja ilmiöt koostuvat monista yksittäisistä onnistumisista. Lahden MM-kisojen tiimoilta on jo nyt tehty monia hyviä asiakkaita ja Suomen kansaa aktivoivia toimenpiteitä. Lahden kisajuna ja Maailman Suurin Hiihtoseura ovat tästä oivia ja uusia esimerkkejä. Vapaa ja Perinteinen on kisojen slogan. Siihen sisältyy paljon sanomaa. Toisaalta hieno historiamme suomalaisessa talviurheilussa sekä toisaalta halu ajatella asioista uudella tavalla ja toimia modernimmin kuin koskaan. 

    Olen useissa yhteyksissä puhunut yhteen hiileen puhaltamisesta. Tällä teemalla pitää jatkaa. Hiihtoliiton yhdistäminen on sujunut viime aikoina hyvin. Kiitos siitä kaikille. Pelkkä yhdistysten juridinen ja toiminnallinen integrointi osaksi Hiihtoliittoa ei kuitenkaan ratkaise kaikkea. Osaaminen pitää kaikilla tasoilla saada hyötykäyttöön. Hiihtoliiton uusi strategia lähtee paremmasta johtamisesta, paremmasta urheilullisesta tekemisestä, paremmasta maineenhallinnasta ja kestävämmästä taloudesta. Kaikissa osa-alueissa liikumme oikeaan suuntaan, mutta työ on vielä kesken.

    Kaikilta lajeilta odotetaan koko ajan suoritustason nostamista. Otan esimerkkinä tällä kertaa mäkihypyn. Tulevaisuutta ajatellen meidän pitää nopeasti kerätä rivit kasaan ja rakentaa mäkihypyn organisaatio paremmin toimivaksi kokonaisuudeksi. Jokaisen toimijan toiminta-alueet on tarkennettava ja löydettävä ympärillemme hyvä tukiverkosto. Myös johtajuus- ja vastuuasiat on määritettävä kristallinkirkkaaksi. Näin ei kenellekään jää epäselväksi tulevaisuuden suunta. Kun perusta on selvä, voidaan keskittyä yhteen päämäärään eikä itse suorituksiin vaikuttavat tekijät (esimerkkinä mäkipukusäännöt) paina mielessä.

    Falunin MM-kisoja on puitu julkisesti ja monissa sisäisissä foorumeissa. Varapuheenjohtaja Markku Haapasalmi lähetti viime viikolla erinomaisen kirjeen maastohiihtoväelle, jossa hän peilasi kisakokemuksiaan. Hän peräänkuulutti, että nyt täytyy pitää pää kylmänä ja sydän lämpimänä. En voisi enempää olla samaa mieltä. Säilyimme mitalikannassa ja mukaan tuli liuta hyviä sijoituksia. Valitettavasti ei kuitenkaan tapahtunut sellaista venymistä, jolla se viimeinen veret seisauttava askel olisi otettu. Jäimme polkemaan alkuvuoden tasolle. Uuden valmennuskulttuurin ja toimintatavan sisäänajo vie kuitenkin aikansa. Nyt pitää olla malttia niin kyllä ne tuloksetkin sieltä seuraavat perässä. Onnikin kääntyy vielä.

    Valmennusjohtomme on jo aloittanut analyysien ja johtopäätösten tekemisen kuluneesta kaudesta yhdessä urheilijoiden ja Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön kanssa. Nämä asiat tullaan käsittelemään lajiryhmien johdossa ja johtokunnassa. Meillä on maailmanluokan valmennusosaamista ja –johto. Minulla on täysi luottamus siihen, että suomalainen talviurheilu kehittyy positiivisesti. Kentän yhtenäinen tuki on avainasemassa. Valittuja linjauksia ja päätöksiä noudatetaan. Mikäli tavoitteista ja keinoista on epäselvyyksiä, ne ratkaistaan avoimemmalla viestinnällä ja puhumisella.

    Kausi ei ole vielä ohi. Maailmancupin huipennukset ovat edessä. Eri lajiryhmissä kilpaillaan vielä SM-kisoissa Rukalla ja Levillä. Suomen Cupin lopputaistot ovat edessä. Samalla virittäydytään jo tulevaan. Ensi kausihan on poikkeuksellinen siinä mielessä, että kansainvälisiä arvokisoja ei järjestetä. Kautta voidaankin tarkastella kokonaisvaltaisemmin ennen kuin lähdetään taas kolmen vuoden arvokisaputkeen.

    Jatkamme työtä myös kaikissa sovituissa osa-alueissa. Koskee se sitten sääntöjä, kaupallisia ratkaisuja tai valmennusjärjestelmän kehittämistä. Hiihtoliittoa on monissa sidosryhmissä alettu jo pitää yhteisönä, josta voi myös ottaa oppia. Tällainen uutinen olisi joitakin vuosia sitten ollut ehkä utopiaa. Enää se ei sitä ole.

    Hyvää kevättalven jatkoa kaikille ja kuulumisiin pian,

    Jukka-Pekka Vuori
    Puheenjohtaja
    Suomen Hiihtoliitto